Minilex - Lakipuhelin

Adoptio ja rikosrekisteri

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeusrekisterikeskus ylläpitää rikosrekisteriä, jonne tallennetaan ja kerätään tietoja yksityisten henkilöiden tekemistä rikoksista ja tuomioista. Tallentamisen ja keräämisen lisäksi rikosrekisteristä myös luovutetaan tietoja rikosoikeudellisten seuraamusten määräämisen ja täytäntöönpanon lisäksi tilanteissa, joissa arvioidaan henkilön luotettavuutta tai henkilökohtaista soveltuvuutta erilaisiin tehtäviin. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun adoptionhakijan luotettavuutta ja soveltuvuutta selvitetään adoptiota varten. Adoptionhakijan arvioimisella varmistetaan lapsen edun toteutuminen adoptiossa.

Rikosrekisteri on rekisteri, johon merkitään henkilön nimen, henkilötunnuksen ja syntymäajan lisäksi muun muassa syyksi luettu rikos, rikoksen tekoaika sekä rikoksesta annettu rangaistus. Rikokset poistuvat rikosrekisteristä tietyn ajan kuluttua riippuen rikoksen vakavuusasteesta. Rikosrekisteriin merkitään myös muun muassa yhdyskuntapalvelun suorittaminen sekä rikoksesta armahtaminen. 

Rikosrekisteriin merkityt tiedot tulevat pääsääntöisesti pitää salassa, mutta tietoja rikosrekisteristä saa luovuttaa tietyissä laissa määritellyissä tilanteissa viranomaisille. Tiedot luovutetaan rikosrekisteristä rikosrekisterin otteella. Rikosrekisteriotteesta löytyy henkilöstä joko rekisteriin tallentuneet tiedot tehdyistä rikoksista tai otteessa on ilmoitus siitä, ettei henkilöstä ole merkintää rekisterissä.

Rikosrekisterin tietoja voidaan luovuttaa viranomaiselle, mikäli on kyse adoptiosta tai huostaanotosta. Lisäksi henkilö voi pyytää itselleen rikosrekisteriotteensa adoptiota varten tilanteissa, joissa ote tulee esittää toisen valtion viranomaiselle tai jollekin muulle toimielimelle.

Kunnan sosiaaliviranomaisille sekä adoptioneuvonnalle voidaan luovuttaa rikosrekisteriote adoptiohakijoiden luotettavuuden arvioimiseksi. Adoptiota varten onkin ilmoittauduttava lakisääteiseen adoptioneuvontaan, jota antavat sosiaaliviranomaiset ja erilaiset järjestöt. Adoptioneuvonnan ideana on tarkastaa adoptiota koskevat edellytykset sekä adoptoitavan lapsen että adoptionhakijan näkökulmasta. Rikosrekisterin tarkistamisesta adoption yhteydessä voi kysyä lisätietoa lakimieheltä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]