Minilex - Lakipuhelin

Adoptio nuorena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen adoptio edellyttää hakijalta tiettyä ikää. On lapsen edun mukaista, että adoptiovanhempi ei ole liian nuori ja kypsymätön, eikä toisaalta liian vanha. Myös ikäeron vanhemmaksi haluavan ja lapsen välillä on oltava tietyn suuruinen. Vaadittavan ikäeron voidaan katsoa vastaavan sitä ikäeroa, joka normaalisti vallitsee lapsen ja tämän vanhemman välillä. Joskus lapsen etu voi edellyttää, että adoptio nuorena oikeutetaan poikkeuksellisesti.

Vieraan lapsen adoptointi edellyttää, että hakija on 25–50 -vuotias. Ikäeron lapseksi otettavaan nähden tulee olla vähintään 18 vuotta ja enintään 45 vuotta. Alle 25-vuotias voi adoptoida, jos eräät tarkemmat edellytykset siihen täyttyvät. Yli 50-vuotiaalla ei sen sijaan ole mahdollisuutta adoptoida alaikäistä lasta, ellei hakija ollut alle 50-vuotias siinä vaiheessa adoptioprosessia, kun tuomioistuin nimesi lapsen sijoitettavaksi hänen luokseen.

Adoptio nuorena edellyttää aina hakijalta täysi-ikäisyyttä. 18 vuotta täyttänyt voi adoptoida ensinnäkin aviopuolisonsa lapsen tai lapsen, jonka on aikaisemmin antanut adoptoitavaksi. Kysymys on tällöin perheen sisäisestä adoptiosta tai oman lapsen takaisinadoptiosta. Alle 25-vuotiaana adoptointi on mahdollista myös silloin, jos hakijan ja adoptoitavan välille on syntynyt vakiintunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde.

Hakijalle tutun lapsen adoptio on edellä mainituin perustein mahdollista jo nuorena. Adoption vahvistamiselle voi olla myös muu lapsen edun mukainen perusteltu syy, jonka mukaan adoptiovanhemman ei tarvitse olla vielä 25 vuotta täyttänyt. Tällöinkin kyse voi olla käytännössä hakijalle tutusta lapsesta, kuten sukulaisen jälkeläisestä, joka on kuolemantapauksen johdosta jäänyt ilman vanhempaa.

Jos adoptio voidaan vahvistaa 18 vuotta täyttäneen hakemuksesta, eivät säännökset ikäerosta päde. Adoptiovanhemman ja lapsen ikäeron ei tarvitse tällöin olla yli 18 vuotta, vaan se saa olla pienempi. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]