Minilex - Lakipuhelin

Avopuolisoiden oikeus adoptoida

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Adoptiolain lähtökohtana on, että useampi henkilö ei voi adoptoida lasta yhdessä. Toisaalta aviopuolisot voivat adoptoida vain yhdessä, eikä normaalitilanteessa avioliitossa oleva henkilö voi adoptoida yksin. Yhteisadoption edellytys ei koske avopuolisoita, vaan avoliitossa elävä henkilö voi adoptoida vain yksin.

Avoliitto viittaa avioliiton omaisissa olosuhteissa eläviin henkilöihin, jotka jakavat yhteisen talouden. Avopuolisoiden puuttuvaan yhteisadoptio-oikeuteen ei vaikuta se, kuinka kauan pari on asunut yhdessä tai se, onko heillä ennestään yhteistä lasta. Toinen avopuolisoista voi adoptoida ainoastaan itsenäisesti. Adoption onnistuminen edellyttää kuitenkin toisen avopuolison suostumusta asiaan. Adoptiota ei voida vahvistaa, jos hakijan avopuoliso ei anna vaadittua suostumusta.

Avoliitossa elävän henkilön oikeus adoptoida on kaiken kaikkiaan jokseenkin rajallinen. Hän ei voi adoptoida yhdessa avopuolisonsa kanssa, eikä toisaalta yksin ilman kumppanin suostumusta. Mikäli halu adoptoida on vahvempi kuin avoliiton jatkuminen, voi hakija muuttaa erilleen avopuolisonsa kanssa. Tällöin adoptio voidaan vahvistaa ilman puolison suostumusta, kunhan muut adoption edellytykset täyttyvät.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]