» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Se, kuuluuko vastuu käytetyssä autossa olevasta virheestä myyjälle vai ostajalle, riippuu muun muassa ennen kauppojen tekemistä autosta annetuista tiedoista, siitä, millaisessa käytössä auto on ostajalla ollut ja siitä, onko myyjä yksityishenkilö vai elinkeinonharjoittaja. Virhevastuu voi samankaltaisissakin tilanteissa yksityiskohdista riippuen kuulua eri osapuolille. Autoliike vastaa kuluttajansuojalain mukaan ja yksityinen myyjä kauppalain mukaan.
Tässä kerrotut kuluttajansuojalain säännöt koskevat kauppoja, jotka on tehty 1.1.2022 tai myöhemmin. Jos kauppa on tehty ennen 1.1.2022, sovelletaan vanhaa lakia: virheolettama oli kuusi kuukautta ja käytetyn tavaran "sellaisena kuin se on" -säännös oli voimassa.
Milloin myyjä on vastuussa?
Myyjä on lähtökohtaisesti vastuussa käytetyssä autossa ilmenneestä virheestä, mikäli auto ei vastaa myyjän siitä antamia tietoja tai jos myyjä ei ole kertonut tiedossaan olleista auton ominaisuuksia tai käyttöä koskevista olennaisista seikoista. Edellä mainitunlaisena seikkana voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanne, jossa myyjä on ennen kaupantekoa vakuuttanut myöhemmin rikkinäisiksi osoittautuvien jarrujen olevan kunnossa. Myyjä vastaa autossa ilmenevästä virheestä myös, mikäli auto on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla on auton ominaisuudet, kuten vuosimalli, kilometrimäärä ja hinta huomioon ottaen yleensä samanlaisten autojen osalta aihetta olettaa. Vastuu on tällaisissa tilanteissa myyjällä, vaikka auto olisi myyty "sellaisena kuin se on".
Autoliikkeen vastuu on tätä laajempi. Kuluttajankaupassa virhe on jo silloin, kun auto ei ole sellainen kuin ostaja voi iän, kilometrien ja hinnan perusteella kohtuudella odottaa, eikä poikkeaman tarvitse olla olennainen (kuluttajansuojalain 5 luvun 12 ja 13 §). Yleinen "sellaisena kuin se on" -ehto ei rajoita liikkeen vastuuta lainkaan, ja liike vastaa antamistaan tiedoista, vaikka ei itse tiennyt niiden olevan vääriä.
Milloin ostaja on vastuussa?
Vastuu virheistä, joista myyjä on kertonut ennen kauppaa, on auton ostajalla. Autoliikkeen kaupassa ostaja on kuitenkin vastuussa vain, jos ostaja on hyväksynyt kerrotun vian kaupantekohetkellä erikseen ja nimenomaisesti (5 luvun 13 §:n 2 momentin 1 kohta). Ostaja vastaa myös esimerkiksi liikenneonnettomuudesta, auton vääränlaisesta käsittelystä, huollon laiminlyönnistä taikka auton tavanomaisesta kulumisesta johtuvasta viasta, sillä ostajan on käytettävä ja huollettava autoa asianmukaisesti. Virheet katsotaan tavanomaisesta kulumisesta johtuviksi vioiksi sitä helpommin mitä vanhempi auto on ja mitä enemmän aikaa on kulunut auton ostamisesta.
Jos myyjä on yksityishenkilö, ostaja ei voi vedota virheenä seikkaan, joka hänen olisi pitänyt havaita auton tavanomaisessa ennakkotarkastuksessa. Tämä koskee tilannetta, jossa ostaja tarkasti auton tai jätti sen ilman hyväksyttävää syytä tarkastamatta myyjän kehotuksesta huolimatta, eikä se koske myyjää, joka on menetellyt kunnianvastaisesti ja arvottomasti (kauppalain 20 §). Autoliikkeen kaupassa kuluttajalla ei ole tarkastusvelvollisuutta.
Autoliikkeen vastuu
Mikäli auton myyjä on elinkeinonharjoittaja, kuten esimerkiksi autokauppa, ostajalla on kuluttajansuojalain mukainen suoja myyjää kohtaan. Elinkeinonharjoittaja on vastuussa autossa luovutushetkellä olevasta virheestä riippumatta siitä, milloin virhe ilmenee ja siitä, oliko myyjä tietoinen virheestä. Kiinteää vastuuaikaa siis ei ole, ja vastuun kestoon vaikuttaa auton ja sen osien tavallinen käyttöikä. Viime kädessä vaatimus vanhenee.
Kuluttajansuojalain mukaan ostajan on ilmoitettava virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa sen huomaamisesta tai siitä, kun virhe olisi pitänyt huomata. Kahden kuukauden kuluessa havaitsemisesta tehty ilmoitus on aina ajoissa. Myöhäinenkin ilmoitus riittää, jos myyjä on menetellyt törkeän huolimattomasti tai kunnianvastaisesti ja arvottomasti tai jos virhe perustuu siihen, että auto ei täytä terveyden tai omaisuuden suojaksi annettuja vaatimuksia tai on muuten vaarallinen (5 luvun 16 a §). Jos et ole varma, onko ilmoituksesi ajoissa, voit kysyä asiaa lakipuhelimesta.
Myyjä tai muu takuunantaja on vastuussa antamastaan takuusta sovittujen takuuehtojen mukaisesti. Takuunantaja on velvollinen korjaamaan omalla kustannuksellaan muun kuin ostajasta johtuvan takuuaikana ilmenneen virheen. Vastuusta vapautuakseen myyjän on saatettava todennäköiseksi, että vika johtuu esimerkiksi tapaturmasta tai väärästä käsittelystä (15 a §:n 1 momentti). Takuu ei rajoita lakisääteistä virhevastuuta (15 a §:n 4 momentti).
Ellei autolla ole takuuta ja vika ilmenee yli vuoden kuluttua luovutuksesta, kuluttajan on pystyttävä osoittamaan myyjän vastuulla olevan virheen olemassaolo eli käytännössä siis se, että virhe on ollut autossa jo luovutushetkellä. Vuoden kuluessa luovutuksesta ilmenneen vian oletetaan olleen autossa jo luovutettaessa, ellei myyjä osoita muuta tai oletus ole vian tai auton luonteen vastainen, esimerkiksi kun vika on tavallista kulumista (15 §:n 3 momentti). Yksityiskaupassa tällaista olettamaa ei ole. Voit pyytää maksuttoman selvityksen siitä, vastaako myyjä viasta.
Esimerkki 1: Ostat liikkeestä 10 vuotta vanhan auton 7 000 eurolla. Viiden kuukauden kuluttua vaihteisto hajoaa. Vika ilmeni vuoden sisällä, joten liike vastaa, ellei se näytä, että vika johtuu sinusta tai on tavallista kulumista.
Esimerkki 2: Ostat vastaavan auton yksityiseltä "sellaisena kuin se on". Myyjä ei kertonut vaihteistosta mitään, eikä auto ollut hintaansa nähden olennaisesti huonompi. Myyjä ei todennäköisesti vastaa, ellet pysty näyttämään, että hän jätti kertomatta vian, josta hänen täytyy olettaa tienneen.
Mitä voit vaatia?
Autoliikkeen kaupassa voit ensin vaatia, että myyjä korjaa virheen tai toimittaa virheettömän auton, ja sinä valitset näistä (5 luvun 18 §). Korjaus on tehtävä kohtuullisessa ajassa ilman kustannuksia tai merkittävää haittaa sinulle (18 a §). Elinkeinonharjoittajan ollessa myyjänä ostaja voi vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta taikka muiden kuin vähäisten virheiden osalta purkaa kaupan, jos virheen korjaaminen ei tule kysymykseen, jos myyjä ei suostu korjaamaan virhettä tai jos korjaus epäonnistuu. Vähäisyys on myyjän näytettävä (19 §:n 3 momentti). Yksityiskaupassa purku edellyttää, että virheellä on ostajalle olennainen merkitys ja myyjä ymmärsi tai hänen olisi pitänyt ymmärtää tämä (kauppalain 39 §).
Hinnanalennus- ja vahingonkorvausvaatimus vanhenee kolmessa vuodessa siitä, kun havaitsit virheen tai sinun olisi pitänyt havaita se (velan vanhentumisesta annetun lain 4 ja 7 §). Purussa palautettavan kauppahinnan vanhentumisen alkamishetki on tulkinnanvarainen, joten laske sillekin varmuuden vuoksi kolme vuotta virheen havaitsemisesta. Jos haluat juristin laativan vaatimuksen, voit pyytää maksuttoman ja sitomattoman tarjouksen.
Virhevastuun ollessa auton myyjällä asia voidaan viedä viime kädessä käräjäoikeuteen. Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välinen riita voidaan vaihtoehtoisesti viedä myös kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Lautakunnan ratkaisu on suositus, joka ei sido osapuolia. Jos autoliike kiistää virheen, juristi voi laatia vaatimuksen puolestasi.
- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43
klo 8 - 19 • la–su 10 - 17
Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?
Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450
klo 8 - 23 • la–su 9 - 23
Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
- maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
- maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
- halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Selaa lakitietoa
