Minilex - Lakipuhelin

Viivästyskorko kuluttajankaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ostajan tavallisin sopimusrikkomus kuluttajankaupassa on maksuvelvollisuuden laiminlyönti. Tavallisesti myyjällä on oikeus periä viivästyskorkoa kuluttajalta, kun kuluttaja ei maksa kauppahintaa ajoissa. Tällöin kuluttajan on maksettava viivästyskorkoa kauppahinnalle viivästyksen kestoajalta. Kuluttajasuhteessa lain säännökset ovat kuitenkin pakottavia kuluttajien suojaamiseksi eli niistä ei voi kuluttajien vahingoksi poiketa.

Lähtökohtaisesti kuluttajalla on velvollisuus maksaa kauppahinnalle korkoa viivästyksen kestoajalta mikäli maksuviivästys johtuu hänen omasta virheestään tai laiminlyönnistään. Mikäli taas maksun viivästyminen johtuu yleisen maksuliikenteen keskeytymisestä tai muusta sen kaltaisesta ylivoimaisesta esteestä tai jos maksua ei voi suorittaa ajoissa myyjästä johtuvasta syystä, viivästyskorko lasketaan kauppahinnalle vasta siitä ajasta alkaen, kun edellä mainitut esteet ovat poistuneet.

Myyjällä on oikeus periä ostajalta viivästyskorkoa kauppahinnan erääntymisen jälkeen, kun kyseessä on kuluttajankaupan yhteydessä syntynyt velka. Tällöin laskussa tai muussa maksuvaatimuksessa on mainittava voimassa olevan viivästyskoron suuruus ja ajankohta, josta lukien viivästyskorkoa on suoritettava.

Kun kauppahinnan maksamiselle on sitovasti ennalta määrätty eräpäivä ja laskussa on maininta siitä, että suorituksen viivästymisen vuoksi saatavalle vaaditaan viivästyskorkoa, viivästyskorko alkaa juosta heti kauppahinnan eräpäivästä lähtien ilman, että myyjän tarvitse lähettää ostajalle erillistä maksuvaatimusta. Jos taas kauppahinnan eräpäivää ei ole etukäteen sovittu myyjän ja ostajan välillä, eikä laskussa ole tietoa viivästyskoron suuruudesta eikä maksuvelvollisuudesta, viivästyskorko alkaa juosta yleensä vasta siitä lähtien, kun myyjä lähettää ostajalle laskun tai maksuvaatimuksen. Jos eräpäivää ei kuluttajaa sitovasti ole ennalta määrätty tai kuluttaja ei etukäteen tiedä laskun loppusummaa, kuluttajan on maksettava viivästyskorkoa siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut siitä päivästä, kun myyjä lähetti hänelle laskun tai maksuvaatimuksen.

Myyjän on esitettävä vaatimus viivästyskoron maksamisesta kohtuullisessa ajassa maksun suorittamisesta, jos lasku on maksettu myöhässä ilman viivästyskorkoa. Maksumuistutus on syytä lähettää 14 vuorokauden kuluttua eräpäivästä ja siinä suoritus tulee vaatia maksettavaksi välittömästi. Ostaja ei kuitenkaan ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa ajalta ennen laskun tai maksuvaatimuksen saapumista hänelle.

Viivästyskoron määrä ja maksuvelvollisuus määräytyy korkolain mukaan. Viivästyskoron määrä kuluttajasuhteessa riippuu Euroopan keskuspankin puolivuosittain määrittämästä viitekorosta. Kuluttajasuhteessa viivästyskorko on suuruudeltaan edellä mainittu viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä. Kuten edellä jo mainittiin, kuluttajasuhteessa lain säännökset ovat pakottavia kuluttajien suojaamiseksi eli niistä ei voi kuluttajien vahingoksi poiketa. Myyjä ei siten voi yksipuolisesti ja tahdonvaltaisesti periä korkeampaa korkoa kuin laki määrittää.

Viivästyskorkoa tulee sovitella, jos kuluttajalla on ollut perusteltu syy kieltäytyä maksamasta kauppahintaa tai jos maksun viivästyminen on johtunut maksuvaikeuksista, joihin hän on sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiallisesti ilman omaa syytään joutunut.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]