Minilex - Lakipuhelin

Tapaamisoikeushakemus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen vanhemmilla, jotka ovat eronneet, on mahdollisuus tehdä tuomioistuimelle hakemus lapsen tapaamisoikeuden määräämisestä ja vahvistamisesta. Hakemus tehdään usein silloin, kun vanhemmat eivät pääse sopimukseen tapaamisoikeuden sisällöstä, mutta se voidaan tehdä myös muista syistä ja vahvistaa tuomioistuimessa, kun vanhemmat niin haluavat. 

Myös silloin, kun tuomioistuin vahvistaa tapaamisoikeuden, tavoitteena on turvata lapselle lain mukainen oikeus tavata sitä vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Huomioitava on, että tapaamisoikeus on nimenomaan lapsen oikeus. 

Jos lapsen tapaamisoikeutta koskee jo tuomioistuimen vahvistama tapaamisoikeuspäätös, sitä voidaan uudella tuomioistuimeen osoitettavalla hakemuksella myös muuttaa tarpeen mukaan. Tällainen muutos voi tulla kyseeseen esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, että se vanhempi, jolle tapaamisoikeus on vahvistettu eli niin sanottu etävanhempi, muuttaa lähemmäksi lasta ja sen seurauksena voi tavata lasta useammin kuin aiemman päätöksen mukaisesti.

Hakemus tapaamisoikeudesta tulee tehdä lapsen asuinpaikan käräjäoikeudelle. Jos hakemus tuomioistuimelle on tehty siksi, että vanhemmat ovat erimielisiä tapaamisoikeudesta, asia valmistellaan tuomioistuimessa ja vanhempien näkemykset pyritään selvittämään. Tuomioistuin voi oman arviointinsa tueksi tarpeen vaatiessa hankkia selvitystä kunnan sosiaalilautakunnalta. Myös tuomioistuimen päätöstä tehdessään on toimittava lapsen edun mukaisesti ja otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon lapsen omat toiveet tapaamisoikeuden järjestämisestä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]