Minilex - Lakipuhelin

Huoltotestamentti lapsesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tekemällä huoltotestamentin lapsen vanhemmilla on mahdollisuus esittää toiveensa lapsen huoltoon liittyvistä asioista siinä tapauksessa, jos lapsen vanhempi tai vanhemmat menehtyvät tai estyvät muutoin toimimasta lapsen edunvalvojana. Huoltotestamentissa ei ole kyse taloudellisista seikoista, kuten tavallisessa testamentissa, vaan huoltotestamentin tarkoituksena on turvata lapselle edunvalvojan tai edunvalvojien toiveiden mukainen huollon jatkuminen myös heidän mahdollisen edunvalvonnan aikaisen kuolemansa varalle.

Huoltotestamentin soveltaminen tulee kyseeseen vain niissä tapauksissa, joissa lapsen ensisijainen tai ainoa huoltaja (yleensä äiti tai isä) menehtyy tai jostakin syystä muutoin ei ole enää kykeneväinen huolehtimaan lapsestaan. Huoltotestamentin toteutus käytännössä kuitenkin vaati sen, että se, kenelle lapsen huolto olisi käytännössä suunnattu ensisijaisten edunvalvojien asemasta huoltotestamenttia noudattaessa, on suostuvainen ryhtymään lapsen huoltajaksi.

Niissä tilanteissa, joissa lapsella on useampi kuin yksi huoltaja, kuten tavallisesti molemmat vanhemmat, on syytä muistaa, että huoltotestamentti on heidän yhteinen asiakirjansa ja siihen tarvitaan molempien suostumus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]