Minilex - Lakipuhelin

Tapaamisoikeus ilman sopimusta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tapaamisoikeuden tarkoitus on taata lapselle mahdollisuus tavata myös etävanhempaansa. Etävanhemmalla tarkoitetaan sitä lapsen vanhempaa, jonka luona lapsi ei asu. Pääasiassa lapsen vanhempien olisi suotavaa pyrkiä selvittämään lapsen tapaamisoikeutta koskevat asiat keskenään sopimalla. Mikäli sopiminen ei onnistu, asian voi saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.  Se seikka, tekevätkö lapsen vanhemmat tapaamisoikeudesta vahvistetun sopimuksen vai sopivatko he tapaamisoikeudesta ilman tällaista sopimusta, on heidän itsensä päätettävissä.

Kunnan sosiaalitoimessa vahvistettu sopimus on täytäntöönpanokelpoinen. Mikäli lapsen vanhemmat eivät halua tehdä lapsen tapaamisoikeudesta sopimusta, voivat he olla niin tekemättä. He voivat siis vapaasti luonnollisesti keskenään miettiä parhaan järjestelyn lapsen tapaamisoikeudesta ja sen toteuttamisesta. Mikäli tästä ei tehdä kirjallista sosiaalitoimessa vahvistettavaa sopimusta, ei tällaisella keskinäisellä sopimisella ole kuitenkaan mitään oikeusvaikutuksia. Ilman tällaisia vaikutuksia, toinen osapuoli ei voi tuomioistuimessa vaatia tapaamisoikeuden täyttämistä, koska asiaa ei ole ratkaistu täytäntöönpanokelpoisesti.

Tapaamisoikeudesta voidaan siis sopia ilman varsinaista sopimustakin. Tällöin kuitenkaan tapaamisoikeuden osalta ei voida hakea tuomioistuimelta tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa, jos toinen vanhemmista ei toimi sillä tavoin kuin vanhemmat ovat keskenään asian suunnitelleet. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]