Minilex - Lakipuhelin

Lapsen mielipide tapaamisoikeusasiassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen mielipide täytyy selvittää tapaamisoikeusasiassa. Mielipiteen selvittäminen koskee niin sopimuksella kuin myös tuomioistuimen päätöksellä sovittua tapaamisoikeusasiaa. Tavoitteena lapsen mielipiteen ja toivomusten selvittämisessä on ollut se, että nämä asiat selvitetään lapselta mahdollisimman hienovaraisesti ja epäsuorasti, jottei erityisesti nuori lapsi joudu esittämään mielipidettään vanhempansa soveltavuudesta toimia huoltajana.

Lapsen mielipidettä ja toivomuksia ei tarvitse lain mukaan selvittää silloin, kun vanhemmat ovat asiasta yksimieliset. Huoltajalla tai huoltajilla on siis asiassa päätösvalta, vaikka lapsen mielipide otetaankin huomioon silloin, kun se on lapsen edun kannalta aiheellista ja se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista.

Lapsen mielipiteen ja toivomusten selvittämistä koskevaan tapaan täytyy kiinnittää huomiota. Lain mukaan mielipide on selvitettävä hienovaraisesti ja ottaen huomioon lapsen kehitysaste. Mielipidettä selvitettäessä on myös huomioitava, että siitä ei aiheudu haittaa lapsen ja hänen vanhempansa välisille suhteille.

Lapsen mielipide ja toivomukset täytyy lähtökohtaisesti huomioida sekä huoltajien että tuomioistuimen toimesta, kun päätetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeutta koskevasta asiasta. Lapsen mielipiteen ja toivomusten selvittämisessä on haettu lapsen etua ja sen toteutumista lapselle parhainpäin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]