Kuka vastaa tapaamisoikeudesta aiheutuvista kuluista?

Tapaamisoikeudella turvataan lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde siihen vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Tapaamisoikeuteen kuuluu se, että lapsi saa viettää aikaa tämän vanhemman luona, tavata vanhempaa muualla sekä pitää tähän yhteyttä muilla tavoin. Lapsen molempia vanhempia laki velvoittaa myötävaikuttamaan tapaamisoikeuden toteutumiseen.

Tapaamisoikeus on nimenomaisesti lapsen oikeus. Kuka sitten on vastuussa tämän lapsen oikeuden toteutumisen aiheuttamista kustannuksista? Lähtökohtaisesti niistä vastaa se, jota tapaamaan lapsi oikeutetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos lapsi asuu äitinsä luona ja on oikeutettu tapaamaan isäänsä, vastaa isä lähtökohtaisesti tapaamisoikeudesta aiheutuvista kuluista. Poikkeuksellisesti joissain tilanteissa voidaan katsoa, että molempien vanhempien on kohtuullista osallistua tapaamiskustannuksiin. Näin voi olla esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, joissa vanhempien kotien välinen välimatka on suuri.

Tapaamisoikeuden kustannuksista vastaa tapaaja

Lapsen tapaamisoikeuden toteuttaminen synnyttää useita kulueriä. Mikäli vanhemmat eivät asu kävelyetäisyyden päässä toisistaan, lapsen siirtyminen vanhemman luota toiselle aiheuttaa jo itsessään matkakustannuksia. Mitä pidempi on vanhempien välisten kotien etäisyys, sitä korkeammaksi kustannukset käytännössä nousevat. Lisäksi lapsi tuo kuluja siltä ajalta, kun hän oleskelee etävanhemman luona. Kuluja syntyy tällöin muun muassa lapsen ruokailusta.

Pääsääntönä on, että tapaamisoikeuden kustannukset ovat sen vastuulla, jota lapsi oikeutetaan tapaamaan. Tämä tarkoittaa niin matkustuskustannuksia kuin luonapitokustannuksiakin. Konkreettisesti kustannusten jakautuminen voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä:

A:lla ja B:llä on yhteinen lapsi C, joka on syntynyt vuonna 2007. A ja B eroavat vuonna 2020 ja muuttavat tämän johdosta eri osoitteisiin. A jää asumaan perheen entiseen yhteiseen kotiin yhdessä C:n kanssa ja B muuttaa 20 minuutin automatkan päähän. A:sta tulee näin ollen lähivanhempi ja B:stä etävanhempi eli se vanhempi, jonka luona lapsi ei asu. C:llä on tapaamisoikeus etävanhempaansa B:tä kohtaan. A:n luota B:n luokse kulkee myös suora bussiyhteys. Kun C tulee käymään B:n luona, hän voi tulla joko bussilla tai hänet voidaan hakea autolla. Käytännössä bussilippu tai mahdolliset bensat tulevat kuitenkin B:n maksettavaksi, koska hän on se henkilö, jota C:llä on tapaamisoikeuden nojalla oikeus tavata. B:n tulee myös vastata niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat C:n oleskelusta B:n luona eli esimerkiksi ruokakuluista.

Milloin molemmat vanhemmat osallistuvat tapaamisoikeuden kustannuksiin?

Tapaamisoikeudesta aiheutuneet kustannukset voivat välillä nousta huomattavan suuriksi varsinkin, jos vanhempien kotien välinen matka on pitkä. Tällöin voisi olla kohtuutonta, että vain se vanhempi, jota lapsi on oikeutettu tapaamaan, vastaisi kustannuksista yksin. Tapaamisoikeudesta aiheutuvat kulut on mahdollista jakaa tällaisessa tilanteessa vanhempien kesken. Tuomioistuin voi tarvittaessa antaa määräyksensä siitä, miten vastuun tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuvista kuljetuksista tai matkakustannuksista tulee jakautua vanhempien kesken. Tuomioistuin ottaa harkinnassaan huomioon vanhempien kyvyt vastata kuljettamisesta ja kustannuksista sekä tarvittaessa muut olosuhteet.

Esimerkki:

A ja B eroavat. Heillä on yhteisiä lapsia, C ja D. Perhe on aiemmin asunut yhdessä Helsingissä, mutta eron myötä A haluaa muuttaa lasten kanssa Ouluun. Lapsilla, C:llä ja D:llä, on tapaamisoikeus B:tä kohtaan. Voisi muodostua kohtuuttomaksi, että B yksin olisi velvollinen kustantamaan lasten juna- tai lentomatkoja Oulusta Helsinkiin. Tällaisessa tilanteessa voisi olla mahdollista jakaa matkustuskustannuksia molempien vanhempien maksettavaksi, jotta tilanteesta muodostuisi kohtuullisempi.

Se, että tapaava vanhempi on vastuussa tapaamisoikeuden kustannuksista, on vain pääsääntö. Vanhemmat voivat jo lähtökohtaisesti sopia kulujen jakamisesta haluamallaan tavalla, jos he ovat asiasta yksimielisiä. Heidän ei siis tarvitse odottaa tuomioistuimen päätöstä asiasta, vaan he voivat sopia keskenäänkin esimerkiksi siitä, että tapaamisoikeudesta aiheutuvat matkustuskustannukset jaetaan heidän välillään puoliksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisu tapaamisoikeuden kustannusten jakautumisesta

Ei ole harvinaista, että tapaamisoikeus ja sen kustannukset aiheuttavat erimielisyyksiä osapuolten välillä. Korkein oikeus on käsitellyt tapaamisoikeuden kustannuksiin liittyneen tapauksen. Tapauksessa KKO 2003:66 A:lla ja B:llä oli yhteinen lapsi C. A, joka asui Kaarinassa, oli tehnyt hakemuksen Vantaan käräjäoikeuteen. Hakemuksessaan A vaati, että hänen lapsensa C, joka asui B:n kanssa Vantaalla, oikeutetaan tapaamaan A:ta ja olemaan A:n luona. Lisäksi A vaati, että B velvoitetaan maksamaan tapaamisten yhteydessä C:n matkat Vantaalta Kaarinaan sekä hoitamaan C:n matkajärjestelyt ja ilmoittamaan niistä A:lle viimeistään vuorokautta ennen lähtöajankohtaa. B puolestaan vaati, että A vastaisi sekä matkustuskustannuksista että niitä koskevista järjestelyistä.

Käräjäoikeus linjasi, että C:llä on oikeus tavata A:ta ja olla hänen luonaan joka kolmas viikonloppu ja osan lomista. Tapaamisista aiheutuvista kustannuksista käräjäoikeus totesi, että niistä vastaa lähtökohtaisesti se, jota tapaamaan lapsi oikeutetaan. Tästä pääsäännöstä on mahdollista poiketa, jos katsotaan kohtuulliseksi se, että kumpikin vanhempi osallistuu tapaamiskustannuksiin. Tässä tapauksessa käräjäoikeuteen oli annettu selvitys siitä, että B on kahden lapsen yksinhuoltajaäiti ja A maksaa C:lle elatusapua 696 markkaa kuukaudessa. Nämä seikat huomioon ottaen oli käräjäoikeuden mielestä perusteltua, että A vastaa yksin tapaamisista aiheutuvista kustannuksista.

A valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. A valitti yhä edelleen korkeimpaan oikeuteen, josta hän sai valitusluvan. Korkein oikeus totesi, että tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Vanhempien tulee keskinäisessä yhteisymmärryksessä ja pitäen silmällä ennen kaikkea lapsen etua pyrkiä siihen, että tapaamisoikeuden tarkoitus toteutuu. Tämän vuoksi voidaan katsoa, että tarvittaessa se vanhempi, jonka luona lapsi asuu, on velvollinen edistämään tapaamisoikeuden tarkoituksen toteutumista. Tämä voi tarkoittaa vanhemman osallistumista niihin kustannuksiin, jotka tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuvat. Korkein oikeus huomautti, ettei lakiin sisälly säännöstä siitä, että tapaamisoikeudesta aiheutuvat kulut jaettaisiin vanhempien välillä. Korkein oikeus kuitenkin piti selvänä sitä, ettei säännöksen puuttuminen voi olla esteenä sille, etteikö tällaisesta järjestelystä joskus määrättäisi. Varsinkin, kun kysymys on vähäisistä kustannuksista.

Korkein oikeus linjasi, että matkakuluja voidaan pitää sellaisina kustannuksina, jotka kuuluvat lapsen elatukseen, josta vanhempien tulee vastata kykynsä mukaan. Elatuskykyä arvioitaessa huomioon tulee ottaa vanhempien ikä, työkyky, mahdollisuudet osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. A ja B ovat aikaisemmin solmineet C:n elatuksesta sopimuksen, jonka sosiaalilautakunta on myös vahvistanut, mutta he eivät ole ottaneet sopimuksessa huomioon tapaamisoikeuden matkustuskustannuksia.

Korkein oikeus totesi, että otettaessa huomioon Vantaan ja Kaarinan välinen etäisyys ja se, kuinka usein C käy A:n luona, matkakulut eivät kohoa kuukaudessa kovin merkittäviksi. B on ilmoittanut asiassa, ettei hänellä ole enää mahdollisuuksia osaltaan vastata matkakuluista, koska hänen taloudellinen tilanteensa on huonontunut sen johdosta, että hän on nyt yksinhuoltaja ja hänen huollettavanaan on myös toinen lapsi. Korkein oikeus otti arvioinnissaan huomioon sen, että A:n maksama elatusapu vastaa lain mukaista elatustukea eli sitä vähimmäismäärää, joka lähtökohtaisesti jokaisen elatusvelvollisen tulisi maksaa lapsen riittävään elatukseen. Lisäksi A osallistuu C:n harrastusmenoihin 40 eurolla kuukaudessa. A:lla ei ole muihin lapsiin kohdistuvaa elatusvelvollisuutta. Nämä seikat sekä A:n maksukyky ja B:n olosuhteet huomioon ottaen korkein oikeus piti muiden oikeusasteiden tavoin kohtuullisena sitä, että A vastaa C:n matkakuluista kokonaisuudessaan.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Voiko tapaamisoikeuden kustannuksia varten saada tukea?

Perustoimeentulotuella voidaan turvata alle 18-vuotiaan lapsen oikeutta tavata vanhempaansa. Kela voi myöntää sille vanhemmalle, jonka luona lapsi ei vakituisesti asu, tapaamispäiviltä lapsen ruokarahaa sekä tukea matkakustannuksiin. Tuen myöntämisen edellytyksenä on kunnan toimielimen vahvistava sopimus tai tuomioistuimen päätös lapsen tapaamisoikeudesta. Kela huomioi matkakustannukset edullisimman kulkuneuvon mukaan. Ulkomaille matkakustannuksia ei pääsääntöisesti makseta. Myös saattajan matkakulut voidaan huomioida, jos lapsi ei voi matkustaa yksin ikänsä tai muun syyn vuoksi.

2. Miten tapaamisista sovitaan?

Vanhempien on mahdollista sopia lapsen ja etävanhemman tapaamisista keskenään kirjallisesti. Jos vanhemmat ovat yksimielisiä sopimuksen sisällöstä, kunnan sosiaalilautakunta tai muu sosiaalihuollosta vastaava toimielin voi vahvistaa sopimuksen. Mikäli sopimuksen tekeminen kuitenkin aiheuttaa erimielisyyksiä, sopimuksesta voidaan yrittää päästä sopuun kunnallisessa perheasioiden sovittelussa. Mikäli tämäkään ei auta, on asia mahdollista saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

3. Olemme tehneet aiemmin tapaamisoikeutta ja sen kustannuksia koskevan sopimuksen. Nyt lasten toinen vanhempi on kuitenkin muuttamassa huomattavasti kauemmas. Jakautuvatko tapaamisoikeuden kustannukset tästä huolimatta jatkossa samalla tavalla kuin ennenkin?

Tapaamisoikeutta ja sen kustannuksia koskevaa sopimusta on mahdollista myöhemminkin muuttaa. Muutos voi olla paikallaan etenkin silloin, kun olosuhteet ovat muuttuneet merkittävästi siitä, mitä ne olivat sopimuksentekohetkellä. Voi olla, että välimatkan kasvaessa se, miten kulut ennen jaettiin vanhempien välillä, ei olekaan enää jatkossa kohtuullista jommankumman osapuolen kannalta. Tällöin kustannusten jakautumisesta olisi hyvä neuvotella uusiksi.