Minilex - Lakipuhelin

Tapaamisoikeudesta sopiminen

» Selvitä asiasi heti - Soita 0600 12 450 »

Tapaamisoikeudesta ja lapsen huollosta voidaan tehdä päätös tuomioistuimessa. Sen lisäksi, että tuomioistuin tekisi asiassa päätöksen, voivat lapsen vanhemmat sopia tapaamisoikeudesta ilman tuomioistuintakin.

Sopimus voidaan kuitenkin tehdä ainoastaan silloin, kun joko molemmat heistä tai edes toinen heistä on lapsen huoltaja. Jos kumpikaan vanhemmista ei ole lapsen huoltaja, ei sopimusta voida tehdä. Asia täytyy ratkaista tällöin tuomioistuimessa sopimisen sijaan.

Tapaamisoikeudesta tehdyn sopimuksen on oltava kirjallinen, mikäli se halutaan vahvistaa kunnan sosiaalilautakunnalla. Jos sopimusta ei vahvisteta, ei se ole täytäntöönpanokelpoinen. Tämä tarkoittaa, että sopimukseen ei voida hakea tuomioistuimessa täytäntöönpanoa, jos toinen lapsen vanhemmista ei esimerkiksi täytä omaa osuuttaan sopimuksesta.

» Anna lakipuhelimen neuvoa - Soita 0600 12 450 »



Selvitä lakiasiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit auttavat sinua selvittämään oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai pahentumisen.


Laaja lakimiesverkosto auttaa kaikissa lakiasioissa

Voit olla meihin yhteydessä sekä pienissä että suurissa asioissa. Eri oikeudenalat kattava laaja lakimiesverkosto hoitaa tarvittaessa lakiasiasi alusta loppuun. Etsimme halutessasi juuri sinulle sopivan lakimiehen ja tarkistamme oikeusturvavakuutuksesi soveltuvuuden tai mahdollisuutesi saada julkista oikeusapua valtion varoista. Älä siis jätä asiaasi hoitamatta, vaan soita meille ja anna asiantuntijoiden auttaa.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »



Kun sosiaalilautakunta vahvistaa vanhempien tekemää sopimusta, se harkitsee, onko sopimus lapsen edun mukainen. Myös lapsen omat toivomukset huomioidaan tätä harkintaa tehtäessä.

Tapaamisoikeudesta voidaan siis sopia ilman tuomioistuimen ratkaisuakin. Mikäli tehty sopimus halutaan täytäntöönpanokelpoiseksi, tulee se vahvistaa kunnan sosiaalilautakunnassa. Sopimus on ensisijainen tapa ratkaista huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia, ja vasta sen epäonnistuttua turvaudutaan yleensä tuomioistuimen puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa