Minilex - Lakipuhelin

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva laki

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta säädetään lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevista yleisistä säännöksistä, huoltajista ja tapaamisoikeudesta, oikeudenkäynnistä, ja huolto- ja tapaamisoikeusriitojen tuomioistuinsovittelusta. Laki sisältää myös kansainväliseen yksityisoikeuteen kuuluvat säännökset, säännökset lapsen palauttamisesta Haagin sopimuksen nojalla sekä vieraassa valtiossa annetun päätöksen vahvistamista ja lapsen palauttamista koskevan menettelyn. 

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa laissa on määritelty tärkeitä käsitteitä, joita ovat muun muassa lapsen huolto, tapaamisoikeus ja lapsen huoltajat. Lain mukaan lapsen huollon pääasiallinen tarkoitus on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.  Tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapsen oikeus tavata vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Lapsen vanhempien tulee ennen kaikkea pitää silmällä lapsen etua. Lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai ne henkilöt, joille lapsen huolto on uskottu. Huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista lasta koskevista asioista. Lapsen mielipide ja toivomukset tulee kuitenkin ottaa huomioon, jos se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista.  

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]