» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A on käräjäoikeudessa tuomittu sakkorangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä. Hänen syykseen on luettu, että hän oli tehnyt X:lle ruumiillista väkivaltaa tönäisemällä tätä kaksin käsin voimakkaasti takaa päin selkään. Tönäisyn seurauksena X oli kaatunut ja kaatuessaan loukannut vasemman polvensa niin, että se oli vaatinut leikkaushoitoa. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n maksamaan vahingonkorvauksena Kansaneläkelaitokselle sen X:lle maksaman sairauspäivärahan määrän 4 891 euroa viivästyskorkoineen ja X:lle sairaalakuluista 210 euroa, työansion menetyksestä 1 950 euroa sekä kivusta ja särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 3 000 euroa eli yhteensä 5 160 euroa viivästyskorkoineen.
A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut, että hänen X:lle maksettavakseen tuomittu korvaus kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta alennetaan 2 800 euroon. Lisäksi hän on vaatinut, että tuomittuja vahingonkorvauksia sovitellaan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla siten, että hänen tulisi korvata korkeintaan puolet vahingoista tai että korvausvelvollisuutta ainakin alennetaan vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla. Viimeksi mainitun alentamisvaatimuksen perusteena A on vedonnut siihen, että hän on ikänsä ja varattomuutensa sekä tekonsa seurauksen ennalta arvaamattomuuden vuoksi velvollinen korvaamaan vain osan aiheutetusta vahingosta. Hovioikeus on päätöksessään todennut, että yksityisoikeudellisten vaatimusten häviöarvo on vähemmän kuin 10 000 euroa, minkä vuoksi A tarvitsee asiassa jatkokäsittelyluvan. Hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsonut, etteivät ne täyttyneet. Hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa.
Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n mukaan riita-asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain saamisen osalta, ja valituskirjelmässä esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen välinen erotus (häviöarvo) ei ole yli 10 000 euroa. Oikeudenkäyntikuluja ja vaatimukselle laskettavaa korkoa ei oteta huomioon häviöarvon määrää laskettaessa.
A:n hovioikeudessa esittämien muutosvaatimusten perusteella hovioikeudessa on ollut harkittavana ensin vaatimus kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta tuomitun korvauksen alentamisesta sekä tämän jälkeen kaikkien korvausten sovittelu- ja alentamisvaatimus. Muutosvaatimukset ovat siten kohdistuneet tuomittuihin korvausmääriin kokonaisuudessaan. Valituksessaan hovioikeuteen A ei kuitenkaan ole vaatinut, että häntä ei tulisi velvoittaa maksamaan vahingonkorvauksia lainkaan tai että korvauksia tulisi sovitella tai alentaa vähintään 10 000 eurolla. Korkeimmassa oikeudessakaan A ei ole väittänyt tarkoittaneensa vaatia vapauttamistaan vahingonkorvauksista kokonaan. Vaikka A valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle onkin esittänyt, että korvauksia voitaisiin vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla periaatteessa alentaa lähes koko määrältään, hänen sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa esittämänsä kannanotot korvausvaatimuksiin ovat selvästi tarkoittaneet määrältään sen suuruisen korvausvastuun hyväksymistä, että oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:ssä tarkoitettu häviöarvo on jäänyt alle 10 000 euron. Tähän nähden myöskään A:n valituksen täydennyttäminen ei ole ollut hovioikeudessa aiheellista sen selvittämiseksi, kuuluiko valitus jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoi, että hovioikeus on käräjäoikeuden tuomion ja A:n siihen esittämien muutosvaatimusten perusteella voinut perustellusti päätyä siihen, että häviöarvo ei ole ollut yli 10 000 euroa. A on siten tarvinnut asiassa jatkokäsittelyluvan.
Lain esitöiden mukaan painava syy jatkokäsittelyluvan myöntämiseen voi olla ratkaisun tavanomaista suurempi merkitys valittajalle. Eräissä asioissa häviöarvoraja voi osoittautua suhteellisen korkeaksi. Esimerkiksi rikosperusteista vahingonkorvausvastuuta koskevassa asiassa, jossa nuori rikoksentekijä on tuomittu korvausvelvollisuuteen, joka hänen maksukykyynsä nähden on korkea, jatkokäsittelylupa voitaisiin myöntää painavan syyn perusteella. A on ollut rikoksentekohetkellä 17-vuotias opiskelija ja hän on ilmoituksensa mukaan varaton. Hänelle on tuomittu yli 10 000 euron vahingonkorvausvelvollisuus. Vahingonkorvausten sovittelulla on sen vuoksi katsottava olevan hänelle tavanomaista suurempi merkitys. Näin ollen ja kun asiassa on esitetty merkityksellisiä seikkoja myös sovittelun puolesta, jatkokäsittelyluvan myöntämiseen on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu painava syy.
Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen. A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa. Asia palautettiin Vaasan hovioikeuteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa