» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2003:12 syyttäjä vaati henkilö A:lle rangaistusta yhtiö X:n peräkärryn varastamisesta. Peräkärryssä oli B:n ja C:n ostamat vesiskootterit. Syyttäjän mukaan A oli taivutellut B:tä tekemään ilmoituksen vakuutusyhtiölle vesiskootterin varastamisesta. A vei myös C:n vesiskootterin, joka hyväksyi anastuksen ja haki korvauksia vakuutusyhtiöstä. Siten A oli syyttäjän mukaan yllyttänyt törkeään petokseen sekä syyllistynyt varkauteen.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n peräkärryn varkaudesta vankeusrangaistukseen, mutta hylkäsi syytteet avunannosta ja yllytyksestä törkeään petokseen. Hovioikeudessa syyttäjä esitti vaihoehtoisen syytteen, jonka mukaan A oli varastanut peräkärryn lisäksi vesiskootterit. Hovioikeus tuomitsi A:n törkeään varkauteen, sillä A oli varastanut erittäin arvokkaan omaisuuden suunnitelmallisesti törkeällä tekotavalla.
Korkeimman oikeuden mukaan pääsääntöisesti nostettua syytettä ei saa muuttaa oikeudenkäynnin aikana. Syytteen muuttamista ei ole kuitenkaan syytteen rajoittaminen, toisen lainkohdan ilmoittaminen tai uuteen seikkaan vetoaminen, joka tukee syytettä. Uudet seikat eivät saa muuttaa ensimmäistä kuvattua tekoa toteutumis- ja ilmenemistavaltaan.
Syyte voidaan kuitenkin laajentaa saman vastaajan toista tekoon, jos se katsotaan soveliaaksi. Lähtökohtaisesti poikkeusta ei saisi soveltaa ylemmissä tuomioistuimissa, mutta tässä tapauksessa korkein oikeus totesi poikkeuksen soveltuvan, sillä uudessa syytteessä vedottiin vain seikkoihin, jotka A oli kertonut aiemmin. Uuden syytteen mukaan peräkärry ja skoottereiden varastaminen oli yksi törkeä varkaus.
Korkeimman oikeuden mukaan tapauksessa oli kysymys siitä, pystyttiinkö vaihtoehtoinen syyte tutkia käräjäoikeuden sijaan hovioikeudessa. Käräjäoikeudessa syyttäjä syytti A:ta osallisuudesta törkeään petokseen. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet, joten hovioikeudessa syyttäjä vaati vaihtoehtoista rangaistusta, jonka hovioikeus hyväksyi. Korkeimmmassa oikeudessa hovioikeuden tuomiota ei muutettu, sillä jo alkuperäinen syyte koski peräkärryn anastamista, jossa skootterit sijaitsivat.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43
klo 8 - 19 • la–su 10 - 17
Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?
Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450
klo 8 - 23 • la–su 9 - 23
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa
