» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli kuljettanut henkilöautoaan tavalla, joka oli johtanut siihen, että A oli törmännyt mopolla ajaneeseen B:hen. B:lle oli aiheutunut tässä yhteydessä ruumiinvammoja, joita ei voinut pitää vähäisinä. Kihlakunnanoikeus päätyi tuomitsemaan A:n sanotusta menettelystä yksin teoin tehdyistä liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta sakkorangaistukseen. Kihlakunnanoikeus tulkitsi myös, että vakuutusyhtiö C oli kieltäytynyt suorittamasta liikennevakuutuslain mukaisia korvauksia vaadittuun määrään asti, minkä johdosta se otti B:hen kohdistuneen korvausvaatimuksen tutkittavakseen. Kihlakunnanoikeus päätyi velvoittamaan A:n suorittamaan B:lle korvausta aiheutuneesta kivusta ja särystä 8300 markkaa, josta oikeus vähensi vakuutusyhtiön suorittamat 4300 markkaa.
Liikennevakuutuslain 12 §:n 2 momentin mukaan korvausvaatimusta liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon johdosta ei saa ottaa tutkittavaksi, ellei näytetä, että vakuutusyhtiö, joka on vastuussa vahingosta, on kieltäytynyt suorittamasta vaadittua vahingonkorvausta.
A ja B saattoivat asian hovioikeuden tutkittavaksi. Hovioikeuden näkemyksen mukaan C:n päätös korvata B:lle aiheutuneesta kivusta ja särystä ainoastaan 4300 markkaa ja C:n edustajan kihlakunnanoikeudessa esittämä kanta siitä, ettei C suostuisi suorittamaan tätä enempää korvauksia eivät olleet katsottavissa edellä mainitun säännöksen mukaisiksi kieltäytymistodistuksiksi, joiden perusteella tuomioistuimen olisi ollut mahdollista ottaa asia tutkittavakseen. Näillä perusteilla ja ottaen huomioon, että kyseessä olivat liikennevakuutuslain perusteella korvattavat vahingot, hovioikeus katsoi, että kun B ei ollut toimittanut kihlakunnanoikeuteen todistusta C:n kieltäytymisestä suorittaa korvausta, ei kihlakunnanoikeuden olisi tullut ottaa kysymystä kivusta ja särystä aiheutuneista korvauksista tutkittavakseen. Näin ollen hovioikeus poisti kihlakunnanoikeuden lausunnon 8300 markan vahingonkorvausvelvollisuudesta ja jätti sitä koskeneen vaatimuksen tutkimatta.
Korkein oikeus puolestaan otti tapauksen harkinnassa huomioon, että C:lle oli annettu tiedoksi B:n vaatimus kipuun ja särkyyn perustuneista korvauksista, joista C oli suorittanut osan, mutta kieltäynyt suorittamaan niitä kokonaisuudessaan. Korkein oikeus katsoi tämän perusteella tulleen jo kihlakunnanoikeudessa näytetyksi, että C oli kieltäytynyt liikennevakuutuslain mukaisten vaadittujen korvauksien suorittamisesta. Korkeimman oikeuden mukaan edellä mainitun säännöksen mukainen näyttö vakuutusyhtiön kieltäytymisestä oli mahdollista antaa muillakin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun keinoilla kuin kirjallisella todistuksella. Näin ollen korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen jättää vahingonkorvausvelvollisuutta koskenut asia tutkimatta ja palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Asiassa eri mieltä ollut oikeusneuvos päätyi samaan lopputulokseen kuin korkeimman oikeuden enemmistö, mutta sillä perusteella, että kun C oli päätöksellään korvannut vain 4300 markkaa aiheutuneesta kivusta ja särystä, ei erillistä kieltäytymistodistusta tämän ylittävästä korvauksen määrästä kieltäytymiseen tarvittu.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa