Minilex - Lakipuhelin

Liiketoimintakiellon keskeytyksen vaikutus - KKO:2010:72

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Liiketoimintakielto

Korkeimman oikeuden tapauksessa 2010:72 oli kyse liiketoimintakiellosta. Hovioikeus oli määrännyt, ettei liiketoimintakieltoa ollut noudatettava ennen kuin asia oli hovioikeudessa ratkaistu. Asiassa oli kysymys siitä, oliko liiketoimintakiellon kestosta määrättäessä otettava huomioon se aika, jona kiellon voimassaolo oli keskeytyneenä.

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n ja B:n törkeästä kirjanpitorikoksesta ja rekisterimerkintärikoksesta rangaistukseen ja lisäksi se määräsi molemmat kolmeksi vuodeksi liiketoimintakieltoon jonka alkamispäivä oli 20.3.2008 ja päättymispäivä 19.3.2011. A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat muun ohella, että liiketoimintakieltoa ei olisi noudatettava ennen kuin asia on ratkaistu hovioikeudessa. Hovioikeus määräsi, että liiketoimintakieltoa ei täydy noudattaa ennen kuin asia on ratkaistu hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomio tuli 27.2.2009 eikä se lopulta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja kumosi antamansa liiketoimintakiellon täytäntöönpanon keskeyttämispäätökset.

Syyttäjä valitti asiasta Korkeimpaan oikeuteen ja vaati, että A:lle ja B:lle määrättyjä liiketoimintakieltoja pidennetään siten, että niiden kestoksi tulee tosiasiassa vähintään kolme vuotta. Korkeimman oikeuden mukaan asiassa on kysymys siitä, onko liiketoimintakiellon kestoa määrättäessä otettava huomioon se aika, jona liiketoimintakielto ei hovioikeuden päätöksen johdosta ole ollut noudatettavana. Tuomioistuimella on Korkeimman oikeuden mukaan oikeus määrätä liiketoimintakiellon voimaantulo lykkääntymään. Lain tarkoituksen mukaisena ei kuitenkaan ole, että tällaiset kiellon voimaantuloa tai voimassaoloa koskevat tuomioistuimen määräykset johtaisivat liiketoimintakiellon keston lyhentymiseen. Korkeimman oikeuden mukaan tällainen määräys merkitsee liiketoimintakiellon voimassaolon keskeytymistä määräyksen voimassaolon ajaksi. Hovioikeuden olisi siis pitänyt ottaa huomioon ajat, joina liiketoimintakieltojen noudattaminen on ollut keskeytyneenä.

Korkein oikeus muuttaa hovioikeuden tuomiota niin, että liiketoimintakieltojen todellinen pituus ei muutu.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]