» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2012:25 arvioinnin kohteena oli kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää liikennerikosta koskevassa tapauksessa jatkokäsittelylupa.
A oli käräjäoikeudessa tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli määrätty yhdyskuntapalvelua. A oli kuljettanut henkilöautoa Salon keskustassa nautittuaan alkoholia niin, että hänellä oli ollut ajon jälkeen 0.86 mg alkoholia litrassa uloshengitysiltaa ja olosuhteet olivat olleet sellaiset, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. A oli ollut koeajalla hänelle aikaisemmin tuomitusta ehdollisesta vankeudesta. Käräjäoikeus katsoi, että kyse oli toistamiseen samantyyppisestä rikoksesta ja aikaisempi rikollisuus esti hänelle tapauksessa tulevan vankeusrangaistuksen tuomitsemisen ehdollisena. A oli valittanut hovioikeuteen vaatien rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi, sillä hänelle tuomittu rangaistus oli ollut hänen mukaan tekoon sekä rangaistuskäytäntöön nähden liian ankara. Hän oli ajanut lyhyen ajomatkan hiljaisella nopeudella sekä myöskin hiljaiseen liikenteen aikaan. A oli viitannut valituksessaan ratkaisuun RHO:2004:1, jossa oli ollut kysymys niin ikään ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana syyllistymisestä törkeään rattijuopumukseen. Tekoon liittyvinä seikkoina oli siis mainittu A:n ajonopeus, ajomatka sekä vallinnut liikennetilanne.
Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Rikoslain 6 luvun 3 §:n § momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys.
Korkein oikeus arvioi niin muutosperusteen kuin ennakkoratkaisuperusteen soveltamisen mahdollisuudet tapauksessa. Muutosperusteen osalta korkein oikeus totesi, että harkinta kohdistuu osaltaan siihen, kuinka todennäköistä on käräjäoikeuden ratkaisun ja valituksessa sekä vastauksessa esitettyjen seikkojen perusteella, etteikö käräjäoikeuden ratkaisu olisi ollut oikea. Korkein oikeus huomion säännöksen matalan soveltamiskynnyksen ja valittajan oikeusturvanäkökohdat, mutta katsoi ettei asiassa ollut epäselvyyttä ratkaisuun vaikuttavista tosiseikoista. Toisin sanoen, käräjäoikeuden ratkaisun eikä valituksen johdosta ei ollut ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden rangaistuslajia koskevan ratkaisun oikeellisuutta. Korkein oikeus viittasi oikeudenkäymiskaaren esitöihin rangaistuksen mittaamisesta sekä vastaavan korkeimman oikeuden tapaukseen.
Niin ikään korkein oikeus totesi A:n viittaamaan Rovaniemen hovioikeuden ratkaisun osalta, että tapauksessa törkeää rattijuopumusta koskevassa oikeuskäytännössä on hyväksytty, että uusimisteosta tuomittava vankeusrangaistus voi olla ehdoton. Yksittäinen hovioikeuden ratkaisu, joka ei ollut kaikilta osin vertailukelpoinen, ei osoittanut, että tapauksessa käräjäoikeus oli poikennut yleisestä oikeuskäytännöstä rangaistuslajia valitessaan. Korkein oikeus katsoi lisäksi ennakkoratkaisuperusteen osalta, ettei tapauksessa voinut perustellusti sanoa, että käräjäoikeuden ratkaisun tai valituksen pohjalta olisi selviä viitteitä siitä, että rangaistuskäytännön yhtenäisyydessä olisi ongelmia taikka puutteita. Näin ollen korkein oikeus ei päätynyt muuttamaan hovioikeuden päätöstä jatkokäsittelyluvan myöntämisestä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa