» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli tuomittu useilla eri rangaistusmääräyksillä rattijuopumuksesta 50 päiväsakkoon, kahdesta petoksesta yhteiseen 35 päiväsakkoon, liikennerikkomuksesta 8 päiväsakkoon ja liikenteen vaarantamisesta 30 päiväsakkoon. Sekä tuomiot että niiden perustana olleet teot sijoittuivat ajallisesti vuosien 1987-1990 välille. Kyseisiä sakkoja ei ollut kuitenkaan saatu perityksi A:lta, mistä johtuen virallinen syyttäjä vaati A:n pitämistä vankeudessa sakkorangaistusten voimassa pitämisen sijasta. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, oli sanotun kaltaisen muuntorangaistuksen määrääminen tässä tilanteessa perusteltua.
Kihlakunnanoikeus päätyi harkinnassaan siihen, että muuntorangaistuksen määrääminen tuli tapauksessa kyseeseen. Näin ollen kihlakunnanoikeus määräsi A:n yhteenlasketut 123 päiväsakkoa muunnettaviksi 61 päivän vankeusrangaistukseksi. A valitti kihlakunnanoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan päätynyt muuttamaan kihlakunnanoikeuden päätöstä asiassa. Valitusluvan saatuaan A valitti hovioikeuden tuomiosta edelleen korkeimpaan oikeuteen. Valituksensa perusteena A vetosi henkilökohtaisiin olosuhteisiinsa.
Korkein oikeus otti A:n henkilökohtaiset olosuhteet huomioon arvioinnissaan. A oli vammautunut useaan kertaan eri liikenneonnettomuuksissa ennen mainittujen päiväsakkojen tuomitsemista, minkä lisäksi erään näistä liikenneonnettomuuksista seurauksena hän oli menettänyt työpaikkansa ja jäänyt siten työttömäksi. Myös A:n puoliso oli joutunut työttömäksi ja he olivat joutuneet talousongelmien vuoksi pakkohuutokauppaamaan omakotitalon, jossa he olivat asuneet. A:lla ei ollut ollut minkäänlaista varallisuutta ja hän oli saanut toimeentulotukea melko pitkään.
Korkein oikeus katsoi, että sakkoja ei ollut saatu perityksi edellä mainituista syistä eikä siitä johtuen, että A olisi ollut sakkojen suhteen maksuhaluton. Kun yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminenkään ei korkeimman oikeuden mukaan edellyttänyt muuntorangaistuksen määräämistä, se päätyi kumoamaan hovioikeuden päätöksen ja hylkäämään syyttäjän vaatimuksen muuntorangaistuksen määräämisestä. Asiassa eri mieltä ollut oikeusneuvos oli ratkaisun lopputuloksen osalta korkeimman oikeuden enemmistön kanssa samaa mieltä, mutta lisäsi perusteeksi sen, että A:n varattomuutta voitiin pitää yksistään jo sellaisena erityisenä syynä, jonka perusteella muuntorangaistus on mahdollista jättää määräämättä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa