» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli vastaanottanut kaksi isoa paketillista amfetamiinia ja piilottanut ne kannon koloon. A oli ryhtynyt menettelyyn saadakseen velkansa menettelyä koordinoinutta virolaismiestä kohtaan kuitatuksi. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 5 vuoden ja 3 kuukauden mittaiseen vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. A vaati hovioikeudelle toimittamassaan valituksessa, että se huomioisi teon olosuhteisiin liittyneet rangaistuksen lieventämis- ja kohtuullistamisperusteet ja että hänen tuomiotaan näiden pohjalta alennettaisiin. Juridiselta kantilta katsottuna tapauksessa tuli pääasiallisesti arvioiduksi, oliko hovioikeuden mahdollista jättää asia tutkimatta oikeudenkäymiskaaren seulontamenettelyä koskevan pykälän perusteella.
Seulontamenettelyä koskevan oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan valituksen tutkimista ei jatketa, jos hovioikeus yksimielisesti toteaa olevan selvää, että: 1) asiassa ei ole 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä; 2) käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen; eikä 3) asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellytä valituksen käsittelyn jatkamista.
Hovioikeuden asian osalta noudattaman kannan mukaan A:n kanteessaan tuomiota alentaviksi tekijöiksi vaatimat rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 ja 3 kohtien lieventämisperusteet ja saman lain 6 luvun 4 §:n mukainen kohtuullistamisperuste eivät hänen oikeusturvansa ja muut seikat huomioiden oikeuttaneet valituksen käsittelyn jatkamiseen hovioikeudessa. Tämän lisäksi hovioikeus totesi, ettei käräjäoikeuden ratkaisu ollut ollut myöskään virheellinen. Näin ollen hovioikeus päätyi soveltamaan asiassa oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 1 momenttia ja jätti asian valituksen tältä osin tutkimatta.
Korkein oikeus keskitti tapauksen arvioinnin siihen, puolsiko A:n oikeusturvan tarve suhteessa asian laatuun nähden sitä, että hovioikeus olisi ottanut valituksen käsittelyynsä. Edellä mainittua oikeudenkäymiskaaren säännöstä oli sen esitöiden perusteella arvioitava korkeimman oikeuden mukaan siten, että mitä vakammasta teosta ja siitä seuranneesta rangaistuksesta on kyse, sitä korkeammalle seulontamenettelyyn vetoamisen rima voidaan valituksen käsittelyn osalta asettaa. Tämä on nähdäkseni varsin looginen tulkinta, sillä vakavia rikosoikeudellisia seuraamuksia määrättäessä tuomitun oikeusturvan tarpeen voitaneen katsoa nousevan melko korkeaksi.
Käräjäoikeuden tuomion ankaruuden taustalla oli muun muassa sen esittämä näkemys siitä, että tapauksen olosuhteiden perusteella oli pääteltävissä, että A kuului laajamittaiseen huumausaineen levitykseen erikoistuneeseen järjestäytyneeseen ryhmittymään. Korkein oikeus otti harkinnassaan huomioon, että A oli kiistänyt sekä tämän että myös muita hänen tuomionsa vakavuuteen ankaroittavalla tavalla vaikuttaneita käräjäoikeuden päätelmiä. Korkein oikeus päätyi lopulta siihen tulokseen, että sekä A:n teosta saama rangaistus että se, että A oli kiistänyt rangaistuksen ankaroittamiseen johtaneet seikat puolsivat näkemystä siitä, ettei A:n oikeusturvan tarvetta suhteessa asian laatuun nähden voitu pitää täysin selvänä.
Korkein oikeus lausui, että hovioikeudella ei ollut ollut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 1 momentin mukaista perustetta olla jatkamatta valituksen käsittelyä ja palautti asian hovioikeuden käsiteltäväksi. Hovioikeuden tuli korkeimman oikeuden mukaan tässä yhteydessä arvioida myös sitä, oliko A:n kuulemiseen pääkäsittelyssä edellytyksiä hänen valituksessaan esittämiensä seikkojen pohjalta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa