Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäyntimenettely ja todistelun huomioon ottaminen - KKO:2010:89

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Oikeudenkäyntimenettely
    Todistelu
    Pakkokeino
    Takavarikko

Korkeimman oikeuden tapauksessa 2010:89 oli kysymys siitä, voitiinko verotarkastajien tarkastushavainnoistaan laatima kirjallinen muistio ottaa huomioon Verohallinnon hakemassa takavarikkoa koskevassa turvaamistoimiasiassa.

Verotarkastuksessa tehtyjen havaintojen perusteella A Oy:n kirjanpitoon oli kirjattu useita väärän sisältöisiä aliurakointilaskuja. Niiden perusteella yhtiö oli tehnyt aiheettoman ostovähennyksen arvonlisäverotuksessa, ja kirjanpidon ulkopuolisia palkkoja maksamalla oli vältetty ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvamaksuja. Verosaatavat olivat yhteensä noin 1 225 000 euroa. Tarkastushavainnoista oli laadittu muistio, joka oli hakemuksen liitteenä. Verohallinto pyysi omaisuuden määräämistä takavarikkoon niin paljon, että saaminen tulisi turvatuksi.

Käräjäoikeuden mielestä asiassa oli erityistä aihetta varoa, että yhtiö kätki tai hävitti omaisuutta. Se määräsi pantavaksi takavarikkoon yhtiön irtainta tai kiinteää omaisuutta niin paljon, että saaminen tuli turvatuksi. A Oy valitti hovioikeuteen ja kyseenalaisti muun muassa, että voitiinko Verohallinnon itsensä laatimaa muistiota käyttää kirjallisena todisteena asiassa oikeudenkäymiskaaren nojalla. Hovioikeuden mukaan viitattua muistiota voitiin käyttää todisteena asiassa ja hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Korkeimman oikeuden mukaan asiassa on kysymys siitä, mikä merkitys verotarkastajien laatimalle muistiolle on annettava Verohallinnon hakemassa verosaamisten turvaamismenettelyssä. Korkein oikeus katsoi, että muistiota voitiin pitää Verohallinnon hakemusasiakirjaa täydentävänä ja hakemuksessa vedottuja seikkoja yksilöivänä asiakirjana. Muistio ei siten ollut sellainen asiakirjalle tallennettu lausuma, jonka käyttäminen todisteena asiassa on nojalla kielletty. Korkein oikeus piti hovioikeuden päätöstä oikeudenmukaisena, eikä se muuttanut sitä.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]