Minilex - Lakipuhelin

Ehdollisen vankeuden määrääminen täytäntöönpantavaksi - KKO:2015:25

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • rangaistuksen määrääminen
    Ehdollisen vankeuden määrääminen täytäntöönpantavaksi

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2015:25 oli kysymys ehdollisen vankeuden täytäntöönpantavaksi määräämisestä. A oli 31.12.2011 päättyneenä ehdollisen vankeuden koeaikana syyllistynyt pahoinpitelyyn, vapaudenriistoon, moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen ja törkeään pahoinpitelyyn. Käräjäoikeus tuomitsi A:n näistä koeaikana tehdyistä rikoksista ja täytäntöönpantavaksi määräämästään ehdollisesta vankeusrangaistuksesta yhteiseen vankeusrangaistukseen.

A valitti hovioikeuteen ja vaati muun muassa, ettei aikaisempaa ehdollista vankeusrangaistusta määrätä pantavaksi täytäntöön. Rikoslain 2 b luvun 5 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä ehdollisen vankeuden pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Sen sijaan rikoslain 8 luvun 3 §:n mukaan syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen katkaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaatimus.

A:lle aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika oli päättynyt 31.12.2011. Syyttäjä oli toimittanut haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan 17.1.2012, mutta haastehakemus oli annettu A:lle tiedoksi vasta 26.3.2013. Näin ollen hovioikeus katsoi, että syytettä ei ollut nostettu rikoslain edellyttämällä tavalla vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen aikaisemman ehdollisen rangaistuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi ja tuomitsi A:n yhteiseen vankeusrangaistukseen ainoastaan hänelle syyksi luetuista pahoinpitelystä, vapaudenriistosta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Syyttäjä kuitenkin haki Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa, joka hänelle myönnettiin. Syyttäjän valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, onko syyte tullut rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa nostetuksi, kun syyttäjän haastehakemus on vuoden kuluessa koeajan päättymisestä jätetty oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:n mukaisesti käräjäoikeuden kansliaan vai edellytetäänkö, että se rikoslain 8 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla on sanotun määräajan kuluessa annettu tiedoksi vastaajalle.

Korkeimman oikeuden mukaan lain sanamuodosta taikka lain esitöistä ei ole tehtävissä luotettavia johtopäätöksiä siitä, mikä on rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentissa lain tarkoitus. Ehdollisen rangaistuksen panemista täytäntöön pitkän ajan kuluttua koeajan päättymisen jälkeen ei voida kuitenkaan pitää tarkoituksenmukaisena. Korkein oikeus viittasi perusteluissaan myös jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoon, mikä on rinnasteinen järjestely ehdollisen vankeuden täytäntöönpanemiselle. Jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavaksi määräämisessä on nimittäin pidetty vastaajan kannalta tärkeänä, että hän saa jo haasteessa tiedon oikeudenkäynnissä esitettävästä jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta. 

Korkein oikeus katsoi, että näin avoimessa tulkintatilanteessa olennainen merkitys rikoslain 2 b luvun 5 §:n voidaan antaa kysymyksessä olevan seuraamuksen laadulle. Ehdollisen rangaistuksen määräämisessä täytäntöönpantavaksi on kysymys ehdottomana tuomittavan vankeusrangaistuksen pituuteen vaikuttavasta seikasta. Ehdollisena tuomittuun vankeusrangaistukseen sisältyvän lykkääntymisedun menettämisen kohdalla voitiin näin ollen Korkeimman oikeuden mukaan pitää perusteltuna, että yhden vuoden määräaika katkeaa vasta haasteen tiedoksiannolla kuten syyteoikeuden vanhentuminen. Korkein oikeus ei siten muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]