Minilex - Lakipuhelin

Virallinen pesänjakaja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos kuolinpesän osakkaat ovat sopuisia, voivat he jakaa pesään kuuluvan omaisuuden keskinäisen sopimuksensa mukaan. Tilanne on toinen silloin, kun osakkaat eivät pääse yksimielisyyteen pesän jakamisesta. Tällöin tuomioistuin määrää virallisen pesänjakajan.

Virallinen pesänjakaja määrätään kenen tahansa osakkaan hakemuksesta. Toinen pesän osakas ei voi vastustuksellaan estää pesäjakajan määräämistä. Erityistapauksessa tuomioistuimen määräämiä virallisia pesänjakajia voi olla useampikin. Näin voi esimerkiksi olla, jos pesä on erityisen suuri ja sotkuinen. Pesänjakaja on usein pesää aikaisemmin selvittänyt pesänselvittäjä, mikäli tämä osakkaille sopii. Pesänjakajan voi kuitenkin olla kuka tahansa tehtävään sopiva henkilö, käytännössä pesänjakaja on usein juristi. Ennen virallisen pesänjakajan määräämistä, on tuomioistuimen varattava osakkaille tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta. Jos virallinen pesänjakaja havaitaan toimeensa sopimattomaksi, tuomioistuin voi vapauttaa hänet tehtävästään, milloin joku, jonka oikeus on perinnönjaosta riippuvainen, sitä pyytää. Virallistakaan pesänjakajaa ei saa nimittää tehtävään, jos hän sitä vastustaa. Virallisella pesänjakajalla on oikeus saada pesän varoista pesän laatuun ja laajuuteen sekä tehtävän suorittamiseen käytettyyn työhön katsoen kohtuullinen palkkio sekä korvaus kuluistaan.

Perinnönjakoon liittyvät asiat ovat monimutkaisia, ja usein onkin hyvä kääntyä lakimiehen puoleen. Lisätietoa ja oikeudellista apua voit löytää Minilexin artikkeleista, Minilexin lakimiehiltä, sekä lakipuhelimesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]