Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistötoimitusten uskottu mies

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistötoimituksen suorittavat toimitusinsinööri ja kaksi uskottua miestä. Kiinteistötoimituksia ovat esimerkiksi lohkominen ja halkominen. Jos kyseessä on muu kiinteistötoimitus kuin yhteisen alueen jakaminen, uusjako tai rakennusmaan järjestely, toimitusinsinööri voi suorittaa toimituksen ilman uskottuja miehiä, mikäli uskotut miehet eivät ole tarpeellisia eikä kukaan asianosainen heitä vaadi. Uskotut miehet valitsee kunnanvaltuusto ja uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt sekä paikalliset olot tunteva henkilö. Uskottu mies antaa vakuutuksen ennen tehtäviensä alkua ja on tehtävässään virkavastuun alainen.

Uskotulle miehelle maksetaan palkkiota tehtävästään sekä korvaus ansionmenetyksistä ja matkakustannuksista. Lisäksi uskottu mies saa päivärahaa tehtävästään. Kerrallaan kunnanvaltuusto valitsee vähintään kuusi uskottua miestä, joista kaksi on kiinteistötoimituksessa mukana toimitusinsinöörin kutsumana. Uskottuihin miehiin sovelletaan esteellisyyssäännöksiä ja esteellisyydestä päättävät toimitusmiehet. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]