Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoitus laskut

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoituksen tarkoitus on selvittää kuolinpesän varat ja velat, eli selvittää vainajan taloudellinen tilanne ja jakaa mahdollinen jäljelle jäävä omaisuus perillisten kesken. Perunkirjoitus tulee toimittaa pääsääntöisesti kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolemasta. Mikäli vainajalla oli menehtyessään maksamattomia velkoja, esimerkiksi laskuja tai luottoja, kuitataan ne kuolinpesän varoista aina ennen perinnönjakoa. Vainajan eläessään tekemä velka ei siis häviä, ennen kuin se on konkreettisesti maksettu. Tämä menettelytapa voi myös johtaa siihen, että vainajan velkojen maksamisen jälkeen pesään ei enää jää jäljelle mitään perillisille jaettavaa omaisuutta, vaan kaikki kuolinpesän varat menevät jo olemassa olleiden velkojen maksamiseen. 
 

Kuka tahansa kuolinpesän osakkaista eli perillisistä voi huolehtia toistuvien laskujen maksamisesta vainajan tililtä ennen perunkirjoituksen tekoa, esimerkiksi jos kyseessä on yhtiövastike, sähkölasku tai muu vastaava toistuvaissuoritus. Myös vainajan hautajaisten järjestämiseen ja hautaamiseen välittömästi liittyviä kuluja voidaan maksaa hänen tililtään. Huomioitavaa on, että jokaiselle maksutapahtumalle joka vainajan tililtä tapahtuu, tulee olla pätevä syy eli maksuperuste. Mikäli vainajan varoja käytetään vilpillisesti, on tekijä luonnollisesti rangaistusvastuussa teostaan ja velvollinen palauttamaan vilpillisesti käytetyt varat kuolinpesälle.  

Kuolinpesästä suoritettavilla maksuilla ja laskuilla on tietty etusijajärjestys. Tämä on erittäin merkityksellistä varsinkin siinä tapauksessa, että kuolinpesä on velkainen, eikä pesän osakkaille jää mitään konkreettista jaettavaa. Pesänselvitysvelat, eli esimerkiksi hautajaisista sekä perunkirjoituksesta aiheutuneet kulut ovat maksujärjestyksessä aina ensimmäisellä sijalla. Lähtökohtaisesti pesän osakas ei vastaa henkilökohtaisesti mahdollisesta vainajan velasta, tietyt poikkeukset huomioon ottaen.  

 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]