Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoitus irtain

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoituksessa laaditaan perukirja, joka toimii pohjana myöhemmälle perinnönjaolle. Kuolinpesän selvittämiseksi ja perinnönjaon toteuttamiseksi mahdollisimman täydellisesti ja joutuisasti perukirjassa on luetteloitava kaikki perittävälle kuulunut varallisuus sekä hänen velkansa. Perukirjaan merkitään perittävän varat ja velat sellaisina kuin ne olivat perittävän kuolinhetkellä. Sekä reaaliseen että laskennalliseen jäämistöön kuuluva omaisuus tulee arvostaa perukirjassa.

Reaaliseen jäämistöön kuuluva omaisuus arvostetaan lähtökohtaisesti sen käypään arvoon, eli omaisuuden todennäköiseen luovutushintaan. Tähän tulisi pyrkiä erityisesti silloin, jos jäämistöön kuuluvaa omaisuutta aiotaan myydä sen jälkeen, kun perinnönjako on toimitettu. Perunkirjoituksessa irtaimen omaisuuden arvostaminen kuuluu yleensä uskottujen miesten tehtävänkuvaan. Heidän on toimittava omaisuutta arvostaessaan huolellisesti ja parhaan kykynsä mukaan. Heidän tekemänsä arvostusratkaisut eivät sido myöhemmin Verohallintoa eikä se ole sitova myöskään perinnönjaossa, mutta vilpillisesti hoidettu omaisuuden arvostaminen voi johtaa siihen, että he joutuvat vastuuseen veropetoksesta.

Irtain omaisuus voidaan yksilöidä perukirjassa, jos se on omaisuuden laadun vuoksi tarpeen. Irtain voidaan eritellä perukirjassa esimerkiksi huonekaluihin, kodinkoneisiin ja muuhun irtaimistoon. Jos jäämistöön kuuluu vain vähäarvoista irtainta, se voidaan kuitenkin käsitellä samana kokonaisuutena perukirjassa. Jos irtaimistoon kuuluu jotakin arvokasta omaisuutta, esimerkiksi taideteoksia tai antiikkihuonekaluja, ne on yksilöitävä perukirjassa ja niistä tulee pyytää ulkopuolisen asiantuntijan arvio. Arviointikustannukset voidaan vähentää perunkirjoituksessa kuolinpesän velkana.

Useimmissa tilanteissa perittävältä on jäänyt vain tavanomaista asuinirtaimistoa, jonka jälleenmyyntiarvo on kohtalaisen matala. Mikäli kuolinpesän osakkaat toimittavat perinnönjaon itse, he voivat sopia keskenään mitä irtainta omaisuutta kukakin tahtoo osalleen ottaa. Arvokkaampaa irtainta omaisuutta voidaan joutua myymään kuolinpesän osakkaiden perintöoikeuden toteuttamiseksi, mutta jos näin ei ole, irtainta omaisuutta voidaan jakaa halutulla tavalla tai toimittaa se esimerkiksi kierrätykseen tai hyväntekeväisyyteen. On kuitenkin muistettava, että jos perittävältä jäi leski, hänellä on oikeus pitää tavanomainen asuinirtaimisto jakamattomana hallinnassaan. Jos perunkirjoitukseen liittyvät kysymykset askarruttavat, lakimiehiltämme voi pyytää lisää neuvoja aiheeseen liittyen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]