Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoitus ja rintaperillinen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rintaperillisiä ovat vainajan jälkeläiset suoraan etenevässä polvessa eli esimerkiksi lapset. Rintaperilliset perivät lain mukaan ensisijaisesti perittävän omaisuuden. Kuolleen rintaperillisen sijaan tulevat hänen jälkeläisensä ja sijaantulo-oikeus on rajaton. Rintaperillisellä on myös oikeus lakiosaan, mikäli hänet sivuutetaan määräämällä omaisuus testamentilla toiselle. Rintaperillinen on pesän osakkaana aina kutsuttava vainajan jälkeen pidettävään perunkirjoitustilaisuuteen, jossa muun muassa vainajan varat ja velat sekä pesän osakkaat luetteloidaan perukirjaan. Rintaperillisen rooli perunkirjoitustilaisuuden suhteen voi vaihdella: hän voi olla perunkirjoituksen toimituttamisvelvollinen, pesän ilmoittaja tai vain tilaisuuteen kutsuttava pesän osakas.

Perunkirjoitus tulee toimittaa kolmen kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta. Perunkirjoituksen toimituttamisvelvollisuus on sillä, kenen hoidettavana pesän omaisuus on. Jos siis rintaperillisellä on pesän omaisuus hoidettavanaan, tulee hänen huolehtia perunkirjoituksen toimittamisesta valitsemalla kaksi uskottua miestä sitä hoitamaan. Kuolinpesän ilmoittamisvelvollisuus taas on sillä, joka hoitaa pesän omaisuutta tai on kuolinpesän tilaan muuten parhaiten perehtynyt, ja myös tämä määritelmä voi sopia parhaiten rintaperilliseen. Mikäli rintaperillinen on pesän ilmoittaja, tulee hänen antaa kaikki perunkirjoituksen toimittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat ja hänen on vahvistettava perukirja vakuutuksellaan. Vaikkei hän olisikaan pesän ilmoittaja, tulee hänen silti antaa kehotuksesta tietoja perunkirjoitusta varten. Mikäli esimerkiksi leski kuitenkin hoitaa edellä mainitut tehtävät, ei rintaperillisellä ole perunkirjotuksen suhteen muita velvollisuuksia kuin tiedonantovelvollisuus kysyttäessä. Hänet kutsutaan perunkirjoitustilaisuuteen ja merkitään perukirjaan pesän osakkaaksi, mutta itse tilaisuuteen ei hänen tarvitse osallistua.

Rintaperillisten rooli perunkirjoituksen toimittamisessa on yleensä merkittävä, sillä he tietävät usein eniten perittävän asioista mahdollisen puolison ohella. Heillä on myös intressi pesän selvittämisen ja jakamisen suhteen, sillä he perivät kuolinpesään kuuluvan omaisuuden ilman testamenttia. Jos rintaperillisiä on useita, voi heidän roolinsa vaihdella: yksi rintaperillinen voi esimerkiksi toimia pesän ilmoittajana muiden vain osallistuessa halutessaan perunkirjoitustilaisuuteen. Mikäli sinulla on kysyttävää perunkirjoitukseen ja rintaperillisten asemaan liittyen, lisätietoja saat lakipuhelimestamme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]