Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoitus ja auton arvo

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta. Perunkirjoituksen tarkoituksena on vainajan omaisuuden, eli varojen ja velkojen luetteloiminen perukirja-nimiseen asiakirjaan.

Ensiksi perukirjaan merkitään perunkirjoitustilaisuutta koskevat tiedot. Perukirjassa on mainittava toimituksen aika ja paikka, vainajan täydellinen nimi, ammatti ja kotipaikka sekä syntymä- ja kuolinpäivä, osakkaiden ja muiden oleellisten henkilöiden nimet ja kotipaikat sekä lisäksi ilmoitettava alaikäisten osalta myös heidän syntymäpäivänsä ja perillisten kohdalta, miten he ovat vainajalle sukua. Perillinen on mainittava, vaikka hänelle ei tulisi mitään pesän omaisuudesta. Jollei jotakin edellä mainittua seikkaa voida ilmoittaa, on siitä ja sen syystä tehtävä merkintä perukirjaan. Perukirjasta tulee käydä selville, ketkä ovat olleet perunkirjoituksessa saapuvilla.

Toiseksi perukirjaan merkitään tiedot henkilön varallisuudesta. Pesän varat ja velat on merkittävä perukirjaan sellaisina kuin ne kuoleman tapahtuessa olivat. Perukirjassa on mainittava myös varojen arvo. Koska auto on oleellinen osa henkilön varallisuutta, tulee se arvoineen merkitä perukirjaan. Omaisuutta perukirjaan merkitessä, sitä mukana arvostamassa ovat kaksi uskottua miestä. Uskottujen miesten ei tarvitse olla ammattilaisia, mutta heillä on velvollisuus suorittaa tehtävänsä huolellisesti ja parhaan osaamisensa mukaan. Uskottujen miesten on perukirjaan kirjoitettava todistus siitä, että he ovat kaiken siihen oikein merkinneet ja pesän varat arvioineet parhaan ymmärryksensä mukaan. Auton arvostamiseen vaikuttavat monenlaiset seikat, kuten esimerkiksi auton merkki, vuosimalli, ajetut kilometrit. Kaikki oleelliset seikat tulee ottaa arvioinnissa huomioon.

Ongelmatilanteissa lakiapua tarjoavat Minilexin lakimiehet, jotka tavoitat myös Minilexin lakipuhelimesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]