Minilex - Lakipuhelin

Uskottujen miesten esteellisyys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitusta varten tarvitaan kaksi uskottua miestä arvioimaan kuolinpesän varat ja velat. Uskottujen miesten tulee olla oikeustoimikelpoisia, mutta muuten heille ei ole asetettu erityisedellytyksiä lainsäädännössä. Käytännössä siis kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö, jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi, voi toimia uskottuna miehenä. Uskottujen miesten valinnassa kannattaa kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että uskotuilla miehillä on riittävät valmiudet arvioida kuolinpesän omaisuuden arvoa. Vaikka uskottujen miesten esteellisyydestä ei ole mainintaa lainsäädännössä, on puolueettomuuden varmistaminen kuitenkin järkevää. Jos esimerkiksi uskotut miehet valitaan kuolinpesän osakkaiden joukosta, riski uskottujen miesten puolueettomalle toiminnalle ja oman edun tavoittelulle lisääntyy. Hyvänä perussääntönä kannattaakin pitää, että uskotuiksi miehiksi kannattaa valita esteettömiä henkilöitä kuolinpesän osakkaiden ja heidän lähisukunsa ulkopuolelta. Puolueettomien uskottujen miesten valitseminen on eduksi sekä kaikille pesän osakkaille että perunkirjoituksen pohjalta laadittavan perukirjan uskottavuudelle. Uskotun miehen esteellisyys ei ole peruste perukirjan riitauttamiselle jälkikäteen, joten valintaan kannattaa kiinnittää huomiota riittävässä määrin etukäteen. Lakimiehen palkkaaminen uskotun miehen rooliin on varma tapa taata uskotun miehen toiminnan luotettavuus ja puolueettomuus.  

Mikäli uskottujen miesten esteellisyyteen liittyen heräsi lisäkysymyksiä tai haluat valita uskotuksi miehiksi perintöoikeuden ammattilaisen, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan lakimiehiimme. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]