Minilex - Lakipuhelin

Riita perunkirjoituksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitus on tilaisuus, jossa selvitetään vainajan varat ja velat. Se on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolemasta. Perunkirjoituksen pohjalta laaditaan perukirja, jonka jäljennös toimitetaan Verohallintoon kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. Perunkirjoituksen järjestäminen on sen kuolinpesän osakkaan vastuulla, joka hoitaa jäämistön omaisuutta ja tietää parhaiten jäämistön tilan. Perunkirjoitusta ja perukirjaa varten tulee tehdä useita selvityksiä ja hankkia runsaasti erilaisia asiakirjoja. Näiden käytännön asioiden järjestäminen voi koitua haasteelliseksi erityisesti silloin, kun kuolinpesän osakkaita on paljon ja asioista ei saada sovittua yksimielisesti. Riitaisalla perunkirjoituksella on väistämättä haitallisia seurauksia, jotka tarkoittavat usein taloudellisia menetyksiä hyvien sukulaisuussuhteiden menetyksistä puhumattakaan. Pahimmassa tapauksessa kuolinpesän osakkaiden keskinäiset erimielisyydet viivästyttävät perunkirjoituksen järjestämistä. Mikäli perunkirjoituksen järjestäminen kolmen kuukauden määräajassa laiminlyödään, voi pesän osakkaille koitua henkilökohtainen velkavastuu kuolinpesän veloista.

Kuolinpesän osakkaat voivat hoitaa perunkirjoituksen keskenään. Aina kuitenkaan osakkaiden yhteistyö ei suju, sillä vainajaan ja perintöön voi liittyä voimakkaita tunteita. Tarvittaessa perunkirjoituksen voi hoitaa ulkopuolinenkin taho. Mahdollisiin riitatilanteisiin on järkevää varautua etukäteen ottamalla lakimies avuksi perunkirjoitukseen ja perukirjan tekoon. Lakimiehen tarjoama ulkopuolinen apu auttaa oikeudellisen osaamisen lisäksi myös pitämään kuumentuvat tunteet paremmin kurissa. Lakimies hoitaa kuolinpesän osakkaiden puolesta kaikki käytännön asiat, kuten virkatodistusten hankinnat. Myös mahdollisen testamentin huomioiminen ja tulkinta voi olla haasteellista ilman lainopillista koulutusta. Perunkirjoituksessa on suunnaton hyöty perintö- ja avio-oikeuden lakipykälien tuntemisesta, jotta ikäviltä yllätyksiltä jälkikäteen voidaan välttyä. Esimerkiksi omaisuuden arviointi alakanttiin perukirjassa voi johtaa odotettua suurempaan perintöveroon. Lakimiehen avulla kyseiset sudenkuopat ovat vältettävissä jo ennakkoon.

 

Perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolemasta

Kun ihminen kuolee, ensimmäisenä ajankohtaiseksi tulee perunkirjoitus. Perunkirjoituksessa luetteloidaan vainajan varat ja velat. Perunkirjoituksen voivat suorittaa vainajan omaiset itse, mutta myös ulkopuolisen avun käyttäminen on tavallista. Esimerkiksi pankit ja asianajotoimistot tarjoavat perunkirjoituspalveluita. Usein voikin olla helpointa antaa perunkirjoitus jonkin ulkopuolisen tehtäväksi etenkin, jos ei ole aikaisempaa kokemusta perunkirjoituksen suorittamisesta. 

Perunkirjoituksen tekemisessä keskeistä on noudattaa määräaikaa. Perunkirjoitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessavainajan kuolemasta. Pätevästä syystä on mahdollista saada jatkoaikaa perunkirjoituksen suorittamiselle verottajalta. Jatkoaikaa on haettava ennen kolmen kuukauden määräajan kulumista. Perunkirjoituksen suorittamisen jälkeen on kuukausi aikaa toimittaa tehty perukirja verottajalle. Perunkirjoituksen toimittamisen laiminlyönti voi johtaa kuolinpesän osakkaan henkilökohtaiseen vastuuseen vainajan veloista.

Velvollisuus järjestää perunkirjoitus on sillä, jonka hoidettavana pesä on tai jolla muutoin on parhaiten tiedossa kuolinpesän tila. Tavallisesti järjestämisvelvollisuus on vainajan leskellä tai lapsella. Järjestämisvelvollisuus voi olla myös ulkopuolisella pesänselvittäjällä tai vainajan ennakolta määräämällä testamentin toimeenpanijalla. Itse perunkirjoitustilaisuuteen on kutsuttava kaikki pesän osakkaat (perilliset, yleistestamentinsaaja ja leski). Kaksi uskottua miestä suorittavat perunkirjoituksen luetteloimalla vainajan velat ja varat, jotka arvostetaan käyvän hinnan mukaan. Uskotut miehet ovat kuolinpesän osakkaiden ulkopuolisia tahoja.

Perunkirjoituksesta on laadittava perukirja. Perintöverotus suoritetaan perukirjan pohjalta. Perukirjaan on merkittävä toimituksen aika ja paikka, vainajan täydellinen nimi, ammatti ja kotipaikka sekä syntymä- ja kuolinpäivä sekä osakkaiden, toissijaisten perillisten ja lesken nimet ja kotipaikat. Perillisten sukulaisuussuhde vainajaan on myös ilmoitettava. Perunkirjoitustilaisuudessa läsnä olleet henkilöt on myös merkittävä perukirjaan. Mikäli vainaja oli kuolinhetkellään avioliitossa, on perukirjaan merkittävä myös puolison omaisuus. Lisäksi perukirjaan on merkittävä myös vainajan antamat ennakkoperinnöt.

Perukirjaan on liitettävä mahdollisesti vainajan tekemä testamentti ja avioehto. Liitteeksi on lisättävä myös muut kuolinpesän tilaan liittyvät asiakirjat. Uskottujen miesten ja perunkirjoituksessa tietoja antaneiden on annettava perukirjassa vakuutus siitä, että annetut tiedot ovat tosia.

Joskus käy niin, että perunkirjoituksen suorittamisen jälkeen tulee ilmi uusia vainajan varoja tai velkoja. Tällöin on laadittava oikaisu- tai täydennysperukirja. Määräaikana on yksi kuukausi uuden tiedon ilmenemisestä. 

 

Riitaisuus voi johtaa ongelmiin perunkirjoituksen suorittamisen kanssa

Vainajaan ja hänen jättämäänsä omaisuuteen liittyy tyypillisesti vahvoja tunteita. Vahvojen tunteiden hallitessa saattaa erimielisyyksiä syntyä helposti. Perunkirjoitus onkin otollista aikaa riitojen syntymiselle, vaikkei perunkirjoituksessa vielä jaetakkaan perintöä. Riitaa voi syntyä esimerkiksi tarvittavien todistusten hankkimisesta ja muusta työnjaosta. Pahimmillaan kuolinpesän osakkaiden riitaisat välit voivat estää perunkirjoituksen asianmukaisen toimittamisen. Perunkirjoituksen määräajassa toimittamisen laiminlyönti voi muodostaa toimituttamisvelvolliselle osakkaalle henkilökohtaisen vastuun kuolinpesän veloista.

 

Ulkopuolinen taho voi hoitaa perunkirjoituksen riitatilanteessa

Kuolinpesän osakkaat voivat hoitaa perunkirjoituksen keskenään. Mikäli osakkaat eivät kuitenkaan riitaisuuksien vuoksi tai muista syistä pysty perunkirjoitusta itse suorittamaan, voi toimituksen suorittaa ulkopuolinenkin taho. Esimerkiksi monet pankit tarjoavat asiakkailleen perunkirjoituspalveluita. Perunkirjoituksen voi hoitaa myös lakimies. 

Kuolinpesän osakkailla on oikeus käyttää asiamiestä edustamaan itseään perunkirjoituksessa. Osakas voi siis palkata lakimiehen edustamaan itseään perunkirjoituksessa. 

Kuolinpesän osakkaat voivat yksin tai yhdessä hakea käräjäoikeudelta ulkopuolista pesänselvittäjää. Pesänselvittäjä ottaa käräjäoikeuden määräyksestä kuolinpesän hallintaansa. Mikäli perunkirjoitusta ei ole vielä suoritettu osakkaiden toimesta, voi pesänselvittäjä huolehtia sen toimituttamisesta.

Tavallisesti pelkkä ulkopuolisen auktoriteetin läsnäolo ja puheen johtaminen perunkirjoituksessa saa osakkaat toimimaan riittävällä tavalla yhteistyössä, jotta perunkirjoitus saadaan suoritetuksi. Ulkopuolisen tahon käyttäminen myös vähentää niiden tilanteiden määrää, joissa riitaisuuksia voi syntyä. Perunkirjoituksen toimittaja esimerkiksi hankkii tarvittavat asiakirjat ja määrää perunkirjoitustilaisuudelle ajan ja paikan, joten kuolinpesän osakkaiden ei tarvitse riidellä näistä asioista.

Yhteenveto

  • Perunkirjoitus tulee suorittaa kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolemasta.
  • Jos osakkaat eivät pysty hoitamaan perunkirjoitusta keskenään, ulkopuolinen taho voi hoitaa sen.
  • Pesänselvittäjän avulla perunkirjoituksen järjestäminen voidaan varmistaa.

 

Summary in English

  • The estate inventory must be conducted within three months of the deceased's death.
  • If the co-owner are unable to handle the estate inventory themselves, an external party can take care of it.
  • With the help of an estate administrator, the organization of the estate inventory can be ensured.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Olen riitaisan kuolinpesän osakas. Olemme monesti kokoontuneet perunkirjoitusta varten, mutta emme ole saaneet sitä suoritetuksi loppuun. Voiko pesänselvittäjää hakea vielä, jos perunkirjoitus on jo aloitettu?

Mikäli ette pesän osakkaiden kesken pääse sopuun, voit pesän osakkaana hakea pesänselvittäjää. Riitaisuudet eivät todennäköisesti tule loppumaan perunkirjoitukseen, joten ulkopuolinen selvittäjä voi olla hyvä vaihtoehto.

2. Veljeni vaatii isämme perunkirjoituksessa käytettävän pesänselvittäjää. Pidän tätä pelkkänä rahan haaskauksena, sillä kuolinpesän tilanne on hyvin selkeä. Onko vaatimukseen pesänselvittäjän käyttämisestä pakko suostua?

Jokaisella kuolinpesän osakkaalla on oikeus hakea käräjäoikeudelta pesänselvittäjää. Mikäli siis veljesi päättää hakea pesänselvittäjää käräjäoikeuden kautta hoitamaan perunkirjoituksen, on käräjäoikeuden määräykseen suostuttava.

 

Aiheesta muualla

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Pätevästä syystä on mahdollista saada jatkoaikaa perunkirjoituksen suorittamiselle verottajalta.
  • Riitatilanteessa ulkopuolisen avun käyttäminen vähentää mahdollisia ongelmia ja riitoja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]