Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoituskustannukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitus tulee toimittaa pääsääntöisesti kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta. Toimituksessa muun muassa vainajan varat ja velat sekä kuolinpesän osakkaat luetteloidaan perukirjaksi kutsuttuun asiakirjaan. Perunkirjoituksen toimittamisesta aiheutuu kuolinpesän osakkaille kustannuksia esimerkiksi erilaisten todistusten ja arviointien tilaamisesta sekä mahdollisesta perunkirjoituksen toimittajan palkkiosta. Kyseiset kohtuulliset perunkirjoituskustannukset suoritetaan kuolinpesän varoista ja ne ovat niin kutsuttua pesänselvitysvelkaa. Pesänselvitysvelat maksetaan ennen muita velkoja ja ne voidaan maksaa sitä mukaan, kun ne erääntyvät. Vasta pesänselvitysvelkojen maksamisen jälkeen voidaan maksaa vainajan velat, ja näin saattaa pesä jakokuntoon.

Kaikki kohtuulliset perunkirjoituskustannukset ovat kuolinpesän vähennyskelpoisia menoja eli ne voidaan vähentää perukirjassa pesän varoista. Yhdessä hautauskulujen kanssa perunkirjoituskustannukset ovat siten poikkeus siihen pääsääntöön, että perukirjassa vähennyskelpoisia ovat ainoastaan henkilön kuolinhetkellä tiedossa olleet velat. Perunkirjoituskustannukset merkitään perukirjaan ja ne pienentävät jaettavan omaisuuden määrää ja siten myös määrättävää perintöveroa. Perunkirjoituskustannukset ovat siten perintöverotuksessa vähennyskelpoisia. Sillä henkilöllä, joka on perunkirjoituskustannukset ensi kädessä maksanut, on oikeus saada korvaus kuolinpesän varoista. Palkkiota perunkirjoituksen käynnistäjälle tai pesän ilmoittajalle ei kuitenkaan yleensä makseta, vaan ainoastaan heille perunkirjoituksesta aiheutuneet kustannukset korvataan. Vähennyskelpoisia eivät kuitenkaan ole esimerkiksi perunkirjoitukseen osallistumisesta aiheutuneet matkakulut tai ansionmenetykset.

Perunkirjoituksesta voi siis syntyä erilaisia ja hyvin erisuuruisia kustannuksia, jotka ovat pääsääntöisesti vähennettävissä kuolinpesän varallisuudesta. Koska perintöverotus toimitetaan perukirjan pohjalta ja koska perunkirjoitus on muutenkin todella tärkeä toimitus perinnönjaon kannalta, kannattaa perunkirjoitus hoitaa huolella. Koska perunkirjoitus on yleensä hyvin haastava toimitus ja vaatii asiantuntemusta, kannattaa sen toimittamisessa kääntyä lakimiehen puoleen. Lakimiehen avun hyödyntämistä tukevat myös palkkion maksu kuolinpesän varoista ja sen veroa pienentävä vaikutus. Myös lakipuhelimemme neuvoo perunkirjoituskustannuksiin liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]