Minilex - Lakipuhelin

Kuka voi olla uskottu mies?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoituksen pätevyys edellyttää kahden uskotun miehen osallistumista toimitukseen. Uskottujen miesten tehtävänä on allekirjoituksillaan todistaa, että pesän omaisuus on merkitty perukirjaan oikein ja että pesän varat on arvostettu niin hyvin kuin mahdollista. Pesän osakkaiden keskuudessa voi nousta esille kysymys siitä, kuka voi olla lain edellyttämä uskottu mies perunkirjoituksessa.

Uskottu mies voi olla kuka tahansa oikeustoimikelpoinen henkilö. Tämä tarkoittaa sitä, että alaikäinen tai oikeustoimikelpoisuudeltaan rajoitettu henkilö ei voi toimia uskottuna miehenä. Uskotulta mieheltä ei edellytetä mitään erityistä koulutusta tai tarkkaa perehtymistä kuolinpesän asioihin. Pesän ilmoittaja on vastuussa siitä, että kuolinpesän kaikki varat ja velat on otettu huomioon ja selvitetty. Uskottujen miesten on vahvistettava, että tämä ilmoittajan esille tuoma omaisuus on arvostettu oikein heidän parhaan ymmärryksensä mukaan. Voidaankin sanoa, että uskotun miehen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat rehellisyys ja vilpittömyys.

Lainsäädäntö ei aseta vaatimusta siiitä, etä uskotun miehen pitäisi olla pesän ulkopuolinen henkilö. Periaatteessa myös kuolinpesän oikeustoimikelpoinen osakas voi toimia samalla uskottuna miehenä. Selvyyden vuoksi uskotun miehen valitseminen osakkaiden ja läheisen perhepiirin ulkopuolelta voi olla kannattavaa. Näin vältytään esimerkiksi riidoilta siitä, ketkä kaksi pesän osakasta valitaan uskotuiksi miehiksi, joille osakkaiden niin päättäessä maksetaan myös palkkio tehtävän hoitamisesta. Uskotulta mieheltä ei kuitenkaan loppujen lopuksi vaadita erityistä esteettömyyttä.

 

Yhteenveto

  • Perunkirjoituksen pätevyyden edellytyksenä on kahden uskotun miehen osallistuminen toimitukseen.
  • Uskottu mies voi olla kuka tahansa oikeustoimikelpoinen henkilö, mutta ei alaikäinen tai oikeustoimikelpoisuudeltaan rajoitettu henkilö.
  • Uskotun miehen tärkeimmät ominaisuudet ovat rehellisyys ja vilpittömyys.

 

Summary in English

  • The validity of the estate inventory requires the participation of two trustees in the procedure.
  • The trustees can be any legally competent person, but not a minor or a person with limited legal capacity.
  • The most important qualities of a trustee are honesty and sincerity.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

Onko uskottu mies velvollinen perehtymään kuolinpesän asioihin ennen perunkirjoitusta?

Uskotulta mieheltä ei edellytetä tarkkaa perehtymistä kuolinpesän asioihin, mutta hänen on vahvistettava, että pesän omaisuus on merkitty perukirjaan oikein parhaan ymmärryksensä mukaan.

Voiko kuolinpesän oikeustoimikelpoinen osakas toimia uskottuna miehenä perunkirjoituksessa?

Periaatteessa kyllä, mutta valitsemalla uskotun miehen pesän ulkopuolelta voidaan välttää mahdolliset riidat ja varmistaa objektiivisuus tehtävän hoidossa.

 

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]