Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesä ja uskottu mies

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta, jollei asianomainen lääninverovirasto saman ajan kuluessa tehdystä hakemuksesta pesän laatuun katsoen tai muusta erityisestä syystä tätä aikaa pidennä. Osakkaan, jonka hoidettavana pesän omaisuus on, tahi pesänselvittäjän tai testamentin toimeenpanijan on määrättävä perunkirjoituksen aika ja paikka sekä valittava sitä toimittamaan kaksi uskottua miestä. Jollei osakas, pesänselvittäjä tai testamentin toimeenpanija ole ottanut pesän omaisuutta haltuunsa, tulee muun henkilön, jolla on omaisuus hoidettavanaan, toimituttaa perunkirjoitus.

Pesän ilmoittajan on perukirjaan merkittävä valaehtoinen vakuutus, että hänen perunkirjoitusta varten antamansa tiedot ovat oikeat ja ettei hän tahallisesti ole jättänyt mitään ilmoittamatta. Hän on velvollinen valallaan vahvistamaan vakuutuksen, jos joku, jonka oikeus saattaa olla tällaisesta valanteosta riippuvainen, tahi pesänselvittäjä tai testamentin toimeenpanija sitä vaatii. Valantekovelvollisuus on myös osakkaalla tai eloonjääneellä puolisolla, joka ei ole ilmoittanut pesää. Jos joku muu on ryhtynyt pesän omaisuutta koskeviin toimiin, voidaan hänetkin määrätä valalle, milloin siihen on syytä. Uskottujen miesten on perukirjaan kirjoitettava todistus siitä, että he ovat kaiken siihen oikein merkinneet ja pesän varat arvioineet parhaan ymmärryksensä mukaan.

Uskottujen miesten tehtäviin ei sisälly pesän varojen, velkojen tai kuolinpesän tilan selvittäminen, sillä lain mukaan tämä kuuluu pesän ilmoittajalle. Pienissä kuolinpesissä uskottu mies voi kuitenkin toimia myös pesän ilmoittajana. Uskotut miehet vain arvioivat niiden varojen ja velkojen hinnan, jotka pesän ilmoittaja esittelee perunkirjoituksessa. Heihin liittyy myös rikosoikeudellinen vastuu, sillä joka perunkirjoituksessa tahallansa salaa tai vilpillisesti ilmoittaa jotakin, tuomittaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos asianhaarat ovat erittäin raskauttavat, on rangaistus vankeutta enintään kaksi vuotta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]