Minilex - Lakipuhelin

Uskottu mies - tehtävät

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilön, joka vastaa perunkirjoituksen toimittamisesta, on valittava aina kaksi uskottua miestä. Uskottujen miesten on arvioitava jäämistöön kuuluva omaisuus. Kuolinpesän omaisuus on arvioitava vainajan kuolinhetken mukaisesti. Uskottujen miesten tehtävät käsittävät siis jäämistön omaisuuden toteamisen ja omaisuuden arvottamisen. Näin ollen uskotut miehet arvioivat, mitä kuolinpesään kuuluu ja kuinka arvokasta omaisuus on.

Kuolinpesän koosta ja laadusta riippuen voi uskottujen miesten tehtävä olla työläs. Mikään ei estä sitä, että uskotut miehet käyttävat asiantuntijaa apuna. Tämä voi olla hyödyllistä varsinkin harvinaisten esineiden, kuten taulujen arvon määrittämisestä. Uskottu mies voi itse myös olla tällainen henkilö, jolla on erityisosaamista. Uskotut miehet myös huolehtivat perunkirjoituksen ajan ja paikan määräämisestä. He toimittavat kutsut perunkirjoitukseen ja hankkivat pesänselvitystä varten tarvittavat virkatodistukset ja vastaavat muista perunkirjoitukseen liittyvistä toimista. Nämä muut toimet vaihtelevat kuolinpesän laadun ja laajuuden mukaisesti. Kahden eri uskotun miehen välisestä toiminnasta ja sen järjestelemisestä ei ole tarkkoja säädöksiä.

Perunkirjaan on uskottujen miesten kirjoitettava todistus siitä, että he ovat merkinneet perunkirjaan kaiken omaisuuden ja arvioineet kuolinpesän varat parhaan ymmärryksensä mukaan. Myös tarvittavat oikaisu- ja täydennysperunkirjoitukset kuuluvat uskotuille miehille.

Jos sinua kiinnostaa tietää lisää uskottujen miesten tehtävistä, ota yhteyttä lakimiehiimme. He mielellään auttavat sinua aiheeseen liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]