Minilex - Lakipuhelin

Lakiosavaatimus perunkirjoituksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lakiosalla tarkoitetaan rintaperilliselle kuuluvaa osaa perinnöstä. Lakiosa tulee sovellettavaksi silloin, kun perittävä on tehnyt rintaperillisen oikeutta loukkaavan testamentin. Lakiosa on puolet rintaperilliselle lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan tulevan perintöosan arvosta. Lakiosa suojaa siis rintaperillisen oikeutta perintöön. Rintaperillinen voidaan tehdä kokonaan perinnöttömäksi vain hyvin poikkeuksellisesti. Lakiosa ei tule perilliselle automaattisesti, vaan sitä on vaadittava testamentin saajalta. Vaatimus tulee tehdä kirjallisesti sekä todisteellisesti.

Lakiosaa voidaan vaatia perunkirjoituksessa. Edellytyksenä on se, että testamentin saaja on läsnä perunkirjoituksessa. Lakiosavaatimus voidaan merkitä joko perukirjaan tai perukirjan liitteeksi. Tällöin lakiosavaatimus tulee tehtyä todisteellisesti, kun kaksi uskottua miestä allekirjoittavat perukirjan. Lisäksi testamentin saaja tulee olla merkitty läsnäolevaksi perukirjaan. Lakiosavaatimus voidaan perunkirjoituksessa tehdä myös erillisellä kirjallisella lakiosavaatimuksella. Testamentin saajan on tällöin allekirjoitettava lakiosavaatimus.

Yleensä lakiosavaatimus tehdään testamentin saajalle erillisellä ilmoituksella. Perillisen tulee ilmoittaa testamentin saajalle lakiosavaatimuksensa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hän sai testamentin tiedoksi. Ilmoitus tulee tehdä haastemiehen välityksellä tai muuten todistettavasti. Lakiosavaatimus voidaan voidaan tehdä myös ilmoittamalla siitä virallisessa lehdessä, jos lakiosaa koskevaa vaatimusta ei ole saatu ilmoitettua testamentin saajalle sen vuoksi, että hänen voidaan olettaa välttelevän tiedoksiantoa taikka hänen osoitteensa on tuntematon.

Lakiosavaatimus tulee siis aina tehdä testamentin saajalle kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksiannosta ja se tulee tehdä todistettavasti ja kirjallisesti. Lakiosavaatimus voidaan tehdä esimerkiksi haastemiehen välityksellä taikka perunkirjoituksessa. Jos vaatimus tehdään perunkirjoituksessa, se merkitään perukirjan sisälle tai sen liitteeksi. Perillinen voi perunkirjoituksessa vaatia lakiosaansa myös erillisellä kirjallisella lakiosavaatimuksella, jonka testamentin saaja allekirjoittaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]