Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoitus rahat tilille

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitus tulee toimittaa kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolemasta. Veroviranomainen voi pidentää tätä määräaikaa hakemuksen johdosta. Perunkirjoituksessa laaditaan perukirja, joka toimii niin omaisuus- kuin asianosaisluettelonakin. Perunkirjoitusvelvollisen osakkaan, pesänselvittäjän tai testamentin toimeenpanijan on määrättävä perunkirjoituksen aika ja paikka sekä valittava kaksi uskottua miestä sitä toimittamaan. Perukirjaan otetaan tiedot perunkirjoituksen ajasta ja paikasta, vainajasta ja tämän varallisuudesta ja veloista sellaisina, kuin ne kuoleman sattuessa olivat, hänen mahdollisen leskensä varallisuudesta ja veloista, sekä tiedot asianosaisista.

Perintöä ei voida ryhtyä jakamaan ennen kuin perunkirjoitus on toimitettu loppuun. Perinnön tilittäminen perillistahoille edellyttää kuitenkin sitä, että kuolinpesässä on velkojen maksamisen jälkeen tosiasiallisesti jäljellä jaettavaa omaisuutta. Kuolinpesän varoista tulee maksaa ensin sekä vainajan että kuolinpesän velat. Kuolinpesän selvityksestä johtuneet velat maksetaan sitä mukaa, kuin ne erääntyvät. Tällaisia pesänselvitysvelkoja ovat kohtuulliset hautaus- ja perunkirjoituskustannukset, sekä kuolinpesän hoidosta, selvityksestä ja hallinnosta johtuvat tarpeelliset kustannukset. Vainajan tililtä voidaan maksaa ennen perunkirjoitusta vainajan laskuja sekä hautauskustannuksia.

Kun kuolinpesä on selvitetty ja velat on maksettu tai niiden maksamiseksi tarvittavat varat on pantu erityiseen hoitoon, perinnönjakoon voidaan ryhtyä, kun joku kuolinpesän osakkaista sitä vaatii. Jos perinnönjako toimitetaan ennen kuin perintöverotus on toimitettu loppuun, Verohallinnolle on lähetettävä perinnönjaosta laadittava perinnönjakosopimus, joka toimii yhdessä sinne lähetetyn perukirjan kanssa perintöverotuksen pohjana. Perinnönjako voidaan toteuttaa joko osakkaiden yhdessä tekemänä sopimusjakona, tai sitä varten määrätyn pesänjakajan toimitusjakona. Jokaisella osakkaalla on lähtökohtaisesti oikeus saada osalleen kaiken laatuista omaisuutta, mutta sopimuksella tästäkin voidaan poiketa esimerkiksi siten, että jonkun osakkaan perintöosuuteen sisällytetään vainajan tilillä olevat rahat. Lakimiehiltämme saa tarvittaessa lisää tietoa perunkirjoituksen järjestämisestä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]