Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoitus ja testamentti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoituksella tarkoitetaan toimitusta, jossa kuolleen henkilön varat ja velat sekä pesän osakkaat selvitetään. Perunkirjoitus on toimitettava pääsääntöisesti kolmen kuukauden kuluessa kuolinhetkestä laskettuna. Perunkirjoituksesta laaditaan perukirjaksi kutsuttu asiakirja, johon vainajan ja mahdollisen lesken omaisuus luetteloidaan. Perukirjan pohjalta toimitetaan myös perintöverotus. Testamentilla taas tarkoitetaan henkilön tekemää määräystä jäämistöstään. Testamentilla voidaan esimerkiksi määrätä koko omaisuus jollekin henkilölle, tietty omaisuuserä tietylle henkilölle tai käyttöoikeus jollekin taholle ja omistusoikeus toiselle. Jotta testamentti olisi pätevä, on se täytynyt tehdä testamentin muotovaatimuksia noudattaen. Yleistestamentin saaja on myös kuolinpesän osakas, joten hänet on kutsuttava perunkirjoitustilaisuuteen.

Jos perittävä on tehnyt testamentin, on se tai sen oikeaksi todistettu jäljennös liitettävä perukirjaan. Jos testamentti loukkaa rintaperillisen tai -perillisten oikeutta, on myös mahdollinen lakiosavaatimus hyvä ilmoittaa jo perukirjassa. Testamentti tulee liittää perukirjaan, vaikkei siihen vedottaisikaan tai vaikka se olisi riidanalainen. Jos testamentteja on useampia, on ne kaikki liitettävä perukirjaan. Perunkirjoituksen yhteydessä on myös mahdollista hoitaa testamentin tiedoksianto, mahdollinen hyväksyminen tai perinnöstä luopuminen. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Testamentit voivat vaikuttaa perunkirjoitukseen myös siinä tapauksessa, että perittävä henkilö on saanut itse testamentin nojalla omaisuutta ennen kuolemaansa ja kyseisessä testamentissa on määrätty, ettei saatu omaisuus ole avio-oikeuden alaista. Lain mukaan perukirjaan onkin otettava maininta siitä perusteesta, jonka mukaan omaisuus ei kuulu avio-oikeuden piiriin, eli tässä tapauksessa testamentista.

Sekä perukirjaan että testamenttiin liittyy paljon muotovaatimuksia, joiden toteutuminen on toimen pätevyyden ehto. Perukirjaan ja perunkirjoitukseen vaikuttavat myös monet sisällölliset vaatimukset, joiden kaikkien huomioon ottaminen voi ilman oikeudellista asiantuntemusta olla hyvin haastavaa. Lisäksi omaisuuden arvostamiskysymyksiä on tärkeää harkita tarkkaan perunkirjoituksessa, sillä perintöverotus toimitetaan perukirjan pohjalta, ja vaikutukset osakkaiden taloudelliseen asemaan voivat olla huomattavat. Jotta perunkirjoitus saataisiin asianmukaisesti hoidettua, suositeltavaa onkin kääntyä lakimiehen puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]