Minilex - Lakipuhelin

Vuokra-asunnon irtisanominen ennen ensimmäistä irtisanomisaikaa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

hei. muutimme nykyiseen asuntoomme täysin tietämättöminä alkavasta pitkäkestoisesta julkisivuremontista. nykyinen vuokraisäntämme oli "unohtanut" mainita asiasta kun kirjoitimme sopimuksen. perusteli asiaa sillä, että hänkään ei tiennyt koska remontti alkaa,mutta myönsi tienneensä että semmoinen on suunnitteilla. meillä on vuoden vanha tyttö jota remontti haittaa eniten. ensimmäinen irtisanomisaika alkaa 1.9.2015. olemme jo katselleet asuntoja. vuokraisäntäni sanoi, että meillä ei olisi mahdollista muuttaa aikaisemmin vaan hän aikoo pitää kiinni sopimuksesta. pitääkö tämä siis paikkaansa, että emme saa muuttaa pois ennen tuota irtisanomisaikaa, vaikka perusteluja todellakin on? terveisin. sini haapsalo

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Vuokrasopimuksenne on ilmeisesti tehty määräaikaiseksi 1.9.2015 asti, ja sen jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.

Tuomioistuin voi oikeuttaa vuokralaisen irtisanomaan määräaikaisen vuokrasopimuksen erityisellä perusteella.
Oikeus irtisanoa sopimus voidaan antaa vuokralaiselle,
1) jos hänen tai hänen huoneistossa asuvan perheenjäsenensä sairaus tai vamma aiheuttaa asunnon tarpeen lakkaamisen tai olennaisen muuttumisen tai
2) jos hän muuttaa toiselle paikkakunnalle opintojensa, työnsä tai puolisonsa työn takia taikka
3) jos muusta näihin verrattavasta syystä sopimuksen pysyminen voimassa sovitun määräajan loppuun olisi vuokralaisen kannalta ilmeisen kohtuutonta.



Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »