Voiko vuokralainen irtisanoa vuokrasopimuksen sillä perusteella, että asuntoon on yritetty murtautua ja tämä on aiheuttanut vuokralaiselle henkistä kärsimystä? Vuokralainen on ehtinyt asua vuokra-asunnossa n. 2 viikkoa, mutta jatkanut asumista vielä toistaiseksi.

1 vastaus


756 vastausta

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Asiaan vaikuttaa se, onko kyse määräaikaisesta vai toistaiseksi voimassa olevasta vuokrasopimuksesta. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaan tuomioistuin voi oikeuttaa vuokralaisen irtisanomaan määräaikaisen vuokrasopimuksen, jos hänen tai hänen huoneistossaan asuvan perheenjäsenensä sairaus tai vamma aiheuttaa asunnon tarpeen lakkaamisen tai olennaisen muuttumisen tai jos hän muuttaa toiselle paikkakunnalle opintojensa, työnsä tai puolisonsa työn takia taikka jos muusta näihin verrattavasta syystä sopimuksen pysyminen voimassa sovitun määräajan loppuun olisi vuokralaisen kannalta ilmeisen kohtuutonta.

Jos vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa, vuokralainen ei tarvitse irtisanomiselle mitään erityistä perustetta. Näin ollen vuokralainen voi irtisanoa sopimuksen, kun itse näin päättää. Vuokralaisen irtisanomisaika on yksi kuukausi. Aika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu, ellei toisin ole sovittu. Lisäksi vuokralaisen on annettava vuokranantajalle kirjallinen irtisanomisilmoitus todistettavasti.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]