Isä vuokraa asuntoaan kahdelle tyttärelleen joiden lisäksi asunnossa asuu yksi perheen ulkopuolinen henkilö. Kaikilla on omat vuokrasopimukset. Tämä ulkopuolinen henkilö on jättänyt vuokran maksamatta kolmen kuukaden ajalta. Onko vuokranantajalla oikeus jakaa tieto maksamatta jättämisestä tyttärilleen jotta näillä olisi mahdollisuus neuvotella asiasta ulkopuolisen vuokralaisen kanssa?

1 vastaus


756 vastausta

Hei!

Kiitos kysymyksestä. Lähtökohtaisesti vuokranantaja on vaitiolovelvollinen vuokralaisensa asioista. Tämän turvaavat esimerkiksi EU:n tietosuoja-asetus sekä perustuslaillinen yksityiselämän suoja. Vuokralaisen asioista saa siis jutella vain niiden henkilöiden kanssa, joille ne tosiasiassa kuuluvat. Toisin sanoen vuokralaisen asioista saisi kertoa vain niille henkilöille, jotka ovat virallisesti vuokrasuhteen osapuolia. Yhteisvastuullisissa vuokrasopimuksissa esimerkiksi ns. ”kimppakämpissä” yhden sopimusosapuolen velvollisuuksien laiminlyönti voitaisiin antaa myös muiden vuokralaisten tietoon, sillä tällaisessa sopimuksessa kaikki vuokralaiset ovat yhdessä vastuussa esimerkiksi juuri vuokran maksamisesta.

Mikäli vuokralaisilla on kuitenkin erilliset vuokrasopimukset, yhden vuokralaisen maksulaiminlyönti ei oikeastaan kuulu muiden vuokralaisten tietoon kunkin vuokralaisen vastatessa vain omasta vuokranmaksustaan. Tässä tilanteessa yhden vuokralaisen maksulaiminlyönnit kuuluvat lähtökohtaisesti kyseisen henkilön yksityiselämän suojan piiriin ja vuokranantaja on asiasta vaitiolovelvollinen.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]