Hei!
Olisin tiedustellut, että paljonko voin pyytää vuokranantajalta alennusta vuokrasta koska en voi käyttää asuntoni wc-pönttöä. Olen ilmoittanut asiasta heille 29.5.24. Pöntössä itsessä ei ole vikaa, eikä vika ole myöskään minun aiheuttama.
En ole pyynnöistä huolimatta myöskään saanut avainta asuntoon enkä voi lähtiessäni lukita ovea. Asunto sijaitsee samassa pihapiirissä vuokranantajan kanssa, erillisessä tallirakennuksessa. He ovat minun poissaollessani käyttäneet asuntoa omaan tarkoitukseensa.
Olen myös pyytänyt keittiön ja kylpyhuoneen hajulukkojen puhdistusta asunnossa vallitsevan välillä todella voimakkaan viemärinhajun vuoksi, mutta myöskään tämän asian eteen ei ole tehty mitään.
Minilex
60 vastausta
Soita lakimiehelle - 0600 12 450
Laki asunhuoneiston vuokraamisesta sanoo, että vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta. En toki nyt tiedä mikä WC:ssä on vikana, että sitä ei voi käyttää, mutta kyllä sen tulisi olla käyttökelpoinen. Vuokranatajan tulisi korjata WC jos siinä on jokin vika. Voit vaatia vuokran alennusta vähintään siltä ajalta kun WC ei toimi ja sen vuoksi heikentää merkittävästi asunnon asumiskelpoisuutta.
Jos vuokranatajasi menee asuntoon ilman lupaa tai ennakkoon lähetettyä käynti-ilmoitusta, kyse on kotirauhan rikkomisesta.
Asunnon lakittavuus on ehdottomasti olennainen osa turvallisuuttasi ja sen puuttuminen on erittäin vakava puute.
Mitä viemärihajuun ja hajulukkojen puhdistukseen tulee, niin taloyhdiöissä on pääsäänteöisesti aina määritelty, kuuluvatko asumiseen liittyvät tehtävät tai huoltohoimet asukkaalle vai talouyhtiölle.
Sinun tulisi nyt keskustella vuokranantajan kanssa ensinnäkin kaikista puutteista ja niihin viitateten vuokran allenuksesta. Minun on mahdotonta arvioida sopivaa vuokran allennusta, sillä en tiedä tehdän vuokrasopimuksestanne mitään, mutta mahdollisesti noin 25 % voisi vaikuttaa sopivalta, ottaen huomioon vakavat puutteet.
Tee aluksi kirjallinen reklamaatio, jossa vaadit vuokranalennusta sekä puutteiden korjaamista tietyssä ajassa.
Ilmoita myös reklamaatiossa, että vaadit allennusta myös takautuvasti, jolloin WC ei ole ollut käytössä, avaimet puuttuneet ja hajulukot eivät olleet puhdistettuina.
Jos vuokranantajasi ei vastaa kohtuullisessa ajassa tai ongelmia ei suostuta korjaamaas, ota yhteyttä kuluttajariitalautakuntaan.
Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.