Voinko olla kirjoilla Raumalla, mutta asua tyttöystäväni kanssa Hämeenlinnassa missä minulla on työpaikka?

1 vastaus


756 vastausta

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Kotikuntalaissa säädetään muuttajan ilmoitusvelvollisuudesta. Lakisääteinen muuttoilmoitus tulee lain mukaan tehdä Digi- ja väestötietovirastolle aina, kun muuttaa pysyvästi asunnosta toiseen tai asuu tilapäisesti yli 3 kuukautta toisessa osoitteessa. Laissa säädetään myös kotikunnasta. Kotikuntana pidetään lähtökohtaisesti sitä kuntaa, jossa henkilö asuu. Jos henkilöllä on kuitenkin esimerkiksi käytössään useampia asuntoja, hänen kotikuntanaan pidetään sitä kuntaa, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiintein yhteys.

Tapauksessa tulisi siis ensinnäkin ilmoittaa muutosta Hämeenlinnaan Digi- ja väestötietovirastolle. Mikäli kyseessä on pysyvä asunto tai asuminen siellä kestää vähintään 3 kuukautta, tätä asuinpaikkaa pidetään lähtökohtaisesti kotikuntana. Tällöin tulisi olla kirjoilla Hämeenlinnassa. Vaikuttaa myös siltä, että Hämeenlinnaa voitaisiin pitää kotikuntana toimeentulon ja perhesuhteiden johdosta työpaikan ja tyttöystävän löytyessä sieltä. Mikäli ei ole muita seikkoja, jotka osoittaisivat, että kiintein yhteys olisi todellisuudessa Raumaan, kotikuntana pidetään todennäköisimmin Hämeenlinnaa.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]