Minilex - Lakipuhelin

Testamentti kummilapselle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Testamentti tarkoittaa henkilön tahdonilmaisua siitä, mitä hän haluaa omaisuudelleen tapahtuvan kuolemansa jälkeen. Mikäli testamenttia ei ole tehty, noudatetaan tavanomaista perimysjärjestystä jossa ensimmäisellä sijalla tulevat vainajan mahdolliset lapset eli rintaperilliset. Vaikka vainaja olisi tehnyt elinaikanaan testamentin jonkun kolmannen hyväksi, on hänen lapsillaan aina oikeus niin kutsuttuun lakiosaan. Tätä rintaperillisten lakiosaa ei voida ohittaa edes testamentilla, kuin tietyissä melko harvinaisissa poikkeustapauksissa.

Testamentin laatija saa itse päättää omaisuudestaan, ja siitä kenelle hän sen haluaa siirtyvän kuolemansa jälkeen. Hän voi siis vapaasti valita, haluaako siirtää koko omaisuutensa esimerkiksi mahdollisille jälkeläisilleen, vai esimerkiksi kummilapselle tai muulle kolmannelle osapuolelle. Testamettaaja päättää itse, paljonko ja mitä omaisuutta hän kellekkin haluaa määrätä, huomioiden edelleen rintaperillisten lakiosan. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa