Minilex - Lakipuhelin

Testamentin laatiminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennen testamentin laatimista on tärkeää miettiä, mitä omaisuudelleen haluaa tapahtuvan kuolemansa jälkeen ja kenelle omaisuutensa haluaa testamentata. Saattaa olla myös syytä harkita sitä, minkälaisen testamentin haluaa tehdä. Eri testamenttityyppien välillä on nimittäin perintöverotuksessa ilmeneviä eroja. Testamenttia laadittaessa on mahdollista määrätä testamentille toimeenpanija, jonka tehtävänä on testamentin tekijän tahdon toteuttaminen. Testamentissa voidaan määrätä myös esimerkiksi haudan hoitamiseen liittyvistä seikoista.

Testamenttia laadittaessa on erittäin tärkeää muistaa, että testamentin laatimista koskevat ankarat muotovaatimukset. Testamentti on tehtävä kirjallisesti, ja kahden esteettömän todistajan on todistettava testamentti oikeaksi. Myös testamentin tekijän on allekirjoitettava testamenttiasiakirja. Testamentin tekijä voi allekirjoittaa testamentin omakätisesti todistajien läsnä ollessa, tai hän voi tunnustaa aikaisemman allekirjoituksensa omakseen. Tämän jälkeen todistajat todistavat testamentin oikeaksi nimikirjoituksillaan. Todistajien tulee merkitä nimikirjoitustensa oheen ammattinsa ja asuinpaikkansa sekä todistamisen aika ja paikka ja muut seikat, joilla he katsovat olevan vaikutusta testamentin pätevyyteen. Todistajien on oltava yhtä aikaa läsnä, kun he todistavat testamentin oikeaksi nimikirjoituksillaan. Todistajien tulee tietää, että kysymyksessä oleva asiakirja on testamentti, mutta heidän ei tarvitse tietää testamentin sisältöä. Todistajien on oltava esteettömiä. Testamentin saaja, alle 15-vuotias tai lähisukulaiset ovat esteellisiä, eivätkä siksi voi toimia testamentin todistajina.

Testamentin määrämuotoa on noudatettava tarkoin, jotta testamentin tekijän tahto varmasti toteutuu. Jos testamenttia ei ole tehty laissa säädettyä määrämuotoa noudattaen, voidaan testamentti julistaa moitekanteen johdosta pätemättömäksi.

Testamentin laatimisessa on syytä käyttää lakimiestä apuna. Näin varmistat, että testamentti on pätevä ja perintöverotuksellisesti järkevä.

 

Yhteenveto

  • Testamenttia laadittaessa on erittäin tärkeää muistaa, että testamentin laatimista koskevat ankarat muotovaatimukset.
  • Testamentin määrämuotoa on noudatettava tarkoin, jotta testamentin tekijän tahto varmasti toteutuu

 

Summary in English

  • When creating a will, it is crucial to remember the strict formal requirements that apply to will drafting.
  • The proper form of a will must be strictly followed to ensure that the testator's intentions are effectively carried out.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Mitä tapahtuu, jos testamentti ei ole tehty oikeassa muodossa?

Jos testamentti ei ole tehty laissa säädettyä määrämuotoa noudattaen, se voidaan julistaa pätemättömäksi moitekanteen johdosta.

 

Aiheesta muualla

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Ennen testamentin laatimista on tärkeää miettiä, mitä omaisuudelleen haluaa tapahtuvan kuolemansa jälkeen ja kenelle omaisuutensa haluaa testamentata.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]