Minilex - Lakipuhelin

Testamentin sallitut ja kielletyt ehdot

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Testamenttia kuvataan usein perittävän henkilön viimeiseksi tahdoksi, joka täytetään siten kuin se on mahdollista muiden oikeuksia loukkaamatta. Testamenttiin liitetyillä ehdoilla ja määräyksillä voidaan määrittää testamentin saajan oikeuksia ja hänelle asetettavia velvollisuuksia. Tällaiset ehdot ja määräykset voidaan jakaa sallittuihin, kiellettyihin sekä ehdonluonteisiin määräyksiin.

Silloin, kun testamentissa ei ole annettu sen saajalle mitään ehtoja, hän saa testamentin mukaiseen omaisuuteen täyden määräämisvallan sen jälkeen, kun testamentti on täytetty tai kun perinnönjako on tullut lainvoimaiseksi.

Testamenttiin otettu sitova ehto rajoittaa testamentin saajan oikeutta määrätä hänelle testamentatusta omaisuudesta, sillä testamentin saajan on otettava ehdon asettamat velvoitteet huomioon. Ehto tällöin rajoittaa tai muotoilee omistusoikeutta. Perinteisesti ehdot jaetaan purkaviin ja lykkääviin ehtoihin.

Lykkäävällä ehdolla tarkoitetaan määräystä, jonka toteutumisesta riippuu testamentissa tarkoitetun omistus- tai muun oikeuden voimaantulo. Tällöin omistusoikeuden syntyminen liitetään johonkin tulevaisuuden tapahtumaan. Perittävä voi määrätä esimerkiksi, että testamentinsaajalla on omistusoikeus omaisuuteen vasta, kun hän menee yliopistoon. Tällöin on kuitenkin ratkaistava, kenellä on oikeus hallita omaisuutta kyseiseen hetkeen saakka. Ehto on pätevä, jos testamentinsaaja ei ole lakiosaperillinen (perittävän lapsi, rintaperillinen). Lakiosaperillisellä on oikeus täyteen omistusoikeuteen lykkäävästä ehdosta huolimatta. Kuitenkin lakiosan (puolet perintöosan suuruudesta) ylittävältä osalta ehto voi olla pätevä.

Jos taas testamentissa tarkoitettu oikeus, kuten omistusoikeuden siirtyminen riippuu jonkin toisen seikan toteutumisesta, on kyse purkavasta ehdosta. Tällöin oikeusvaikutukset purkautuvat jonkin tietyn seikan tapahduttua eli purkavat ehdot asettavat testamentin voimassa pysymisen riippuvaiseksi jostain seikasta.

Kiellettyjä ehtoja ovat usein sellaisia, jotka velvoittavat testamentin saajan hyvän tavan vastaiseen toimintaan taikka rajoittavat kohtuuttomalla tavalla hänen normaalia käyttäytymistään. Yleinen kielletty ehto on sellainen, jossa kielletään testamentinsaajaa solmimasta avioliitto jonkun henkilön kanssa. Myös ehdot, jotka ovat kohtuuttomia tai mahdottomia täyttää, ovat kiellettyjä.

Kielletyn purkavan ehdon käyttäminen testamentissa ei kuitenkaan tee testamenttia pätemättömäksi. Testamentti pannaan täytäntöön ikään kuin mainittua ehtoa ei olisi testamenttiin kirjoitettukaan. Testamentin saaja saa omaisuuden ja saa mennä naimisiin. Mutta jos kielletty ehto on luonteeltaan lykkäävä (saajan tulee osallistua rikolliseen toimintaan omaisuuden saadakseen) koko testamentti menettää merkityksensä. Saajan oikeuden syntymistä ei voida asettaa oikeudellisesti sitovasti riippuvaiseksi asiasta, joka on hyvän tavan vastainen. Riitaisissa tilanteissa testamentin saaja voi nostaa kanteen, jossa vahvistetaan, ettei testamentin ehto sido häntä hyvän tavan vastaisuuden vuoksi.

Niin sanotulla tarkoitemääräyksellä testamentin saajalle asetetaan jokin suoritevelvollisuus ilman, että toiselle henkilölle syntyy tällaista velvollisuutta vastaavaa oikeutta. Tällainen määräys voisi olla esimerkiksi tietyn kokoelman asettaminen näytteille. Saaja voidaan myös velvoittaa käyttämään jäämistöomaisuutta tiettyyn tarkoitukseen, kuten tekemällä määräaikaisia lahjoituksia tietyn toiminnan edistämiseen. Tällainen ehto voi olla esimerkiksi sellainen, jossa testamentin saaja velvoitetaan apurahalla avustamaan jonkun paikkakunnan eläinsuojeluyhdistystä. Joskus voidaan määrätä testamentinsaajaa perustamaan säätiö. Tällöin on sen, jolla kuolinpesä on hallussaan, kolmen kuukauden kuluessa ilmoittaa määräyksestä käräjäoikeudelle, joka selvittää, suostuuko säätiön perustamisesta huolehtimaan määrätty henkilö tehtävään. Jos hän ei siihen suostu, tuomioistuimen tulee määrätä yksi tai useampi henkilö tehtävään. Ehdollista testamenttia ja sen moittimista koskevat omat sääntönsä, joista kerrotaan muussa artikkelissa tarkemmin.

Lakimiehemme avustavat testamenttiehtoihin liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]