Minilex - Lakipuhelin

Testamentissa määrätty asumisoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Testamentilla voidaan määrätä omistuksen siirtymisen lisäksi erilaisista käyttö- ja hallintaoikeuksista, kuten asumisoikeudesta. Tällaisten oikeuksien määrääminen esimerkiksi avopuolisolle on yleistä verotuksellisista syistä.

Kun testamentilla myönnetään asumisoikeus, omistusoikeus menee kuitenkin perillisille tai testamentilla määrätylle henkilölle. Koska asumisoikeuden saaja ei saa omistusoikeutta, ei hänelle määrätä perintöveroa. Lisäksi omistusoikeuden saajan perintöverotaakka keventyy toiselle myönnetyn asumisoikeuden johdosta. Asumisoikeuden haltija ei voi käyttää omistajan oikeuksia ilman omistajan suostumusta, esim. myydä tai lahjoittaa omaisuutta eteenpäin tai luovuttaa asumisoikeuttaan toiselle henkilölle. Toisaalta omistusoikeuden saajakaan ei voi peruuttaa asumisoikeutta tai myydä omaisuutta ilman asumisoikeuden haltijan suostumusta. 

Lisäksi leskellä on lain tarjoama oikeus jäädä asumaan yhteiseen kotiin puolison kuolemasta huolimatta. Tämä oikeus on ilman testamenttiakin. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa