» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli kuljettanut B:n ja C:n huoltoasemalta paikalle, jossa sijaitsi auto, jonka anastamista B ja C olivat A:n tieten suunnitelleet. Saavuttuaan auton luo B ja C ottivat sen luvattomasti käyttöönsä, kunnes auton öljypohja oli lopulta vaurioitunut heidän ajaessaan metsätiellä kiveen osuen. Tällöin B ja C olivat hylänneet auton ja A oli kuljettanut heidät pois. Tapauksessa tuli ensinnäkin arvioitavaksi, mihin rikokseen A:n voitiin katsoa syyllistyneen. Toiseksi tapauksessa tuli arvioida, johtiko A:n tuomitseminen rangaistukseen mahdollisuuteen velvoittaa myös hänet korvausvelvolliseksi aiheutetusta vahingosta.
Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan haaste ei ole tarpeen, milloin tuomioistuimessa henkilökohtaisesti saapuvilla olevaa vastaan tehdään rikokseen perustuva vaatimus. Edelleen saman lain 14 luvun 8 §:n mukaan rikokseen perustuva yksityisoikeudellinen vaatimus saadaan esittää samassa yhteydessä kuin rikoksen johdosta vaaditaan rangaistusta tai menettämisseuraamusta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan on se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, velvollinen korvaamaan sen. Edelleen vakuutussopimuslain 25 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksensaajan oikeus korvaukseen siirtyy vakuutuksenantajalle, jos kolmas henkilö on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman.
Käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan A:n yhteiseen vankeusrangaistukseen avunannosta luvattomaan käyttöön ja eräästä toisesta rikoksesta. Tämän lisäksi käräjäoikeus velvoitti edellä mainitun vakuutussopimuslain säännöksen nojalla A:n korvaamaan yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa vakuutusyhtiölle auton korjauskustannuksia. A valitti tuomiosta hovioikeuteen vaatimuksinaan korvausvaatimuksen tutkimatta jättäminen oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 8 §:n nojalla tai sen hylkääminen.
Hovioikeus katsoi, että vakuutusyhtiön muun muassa A:lta vaatimat korvaukset auton korjauskustannuksista perustuivat auton luvattomaan käyttöön, johon A oli avunantajan roolissa syyllistynyt. Kun vakuutusyhtiön yksityisoikeudellinen vaatimus oli perustunut A:n tekemään rikokseen, ei sen osalta ollut tarvetta esittää kirjallista haastetta, jotta vaatimus oltaisiin voitu tutkia. Hovioikeus totesi, että yhteisvastuullinen vahinkojen korvaaminen pysyi voimassa, eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.
Korkein oikeus aloitti tapauksen arvioinnin siitä, oliko vakuutusyhtiö voinut esittää vaatimuksensa korvauksista ilman kirjallista haastetta. Korkein oikeus tuli siihen tulokseen, että kyseessä oli ollut oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 8 §:n mukainen yksityisoikeudellinen vaatimus, jonka esittämiseksi ei vaadittu kirjallista haastetta. Tämän jälkeen arvioitavaksi tuli se, oliko A velvoitettavissa yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa suorittamaan vakuutusyhtiölle auton korjaamisesta aiheutuneita kustannuksia. Korkeimman oikeuden mukaan arvioinnin ratkaiseva tekijä oli sen tulkitseminen, oliko auton vaurioituminen ollut A:n kannalta ennalta-arvattavaa. Kun auton vaurioitumistapa oli ollut luvattoman käytön yhteydessä hyvin tavallinen, korkein oikeus katsoi, että vaurioituminen oli ollut A:n kannalta ennalta-arvattavaa. Näillä perusteilla korkein oikeus totesi A:n yhteisvastuullisesti korvausvelvolliseksi vakuutusyhtiötä kohtaan. Korkein oikeus ei näin ollen muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa