» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A huolehti täysi-ikäisestä ja mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevasta pojastaan B, jolla oli lisäksi luokiteltu älyllisesti heikkolahjaiseksi. A ja B asuivat yhteistaloudessa, eikä B kyennyt itsenäiseen elämiseen, vaan oli hyvin riippuvainen äitinsä huolenpidosta. A kuoli liikenneonnettomuudessa, kun C ajoi autolla hänen päälleen suojatiellä. Kuollessaan A oli 81-vuotias, B vaati C:ltä kuukausittaista korvausta elatuksen vähentymisestä.
Raastuvanoikeus katsoi, että C oli syyllistynyt liikenteen vaarantamiseen ja kuolemantuottamukseen. Elatuksen vähentymisestä C ei kuitenkaan ollut korvausvelvollinen, koska A ei ollut lain mukaan elatusvelvollinen B:hen nähden.
Hovioikeus muutti tuomiota ja katsoi, että korvausperuste oli olemassa, koska A oli tosiasiassa huolehtinut B:n elatuksesta. B:n työkyvyttömyyseläke oli niin pieni, että B oli elatuksen tarpeessa. C tuomittiin maksamaan B:lle vaatimuksen mukaista korvausta A:n tilastollisesti määritetyn elinajan loppuun asti.
Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja totesi, että lain mukaan korvausta voi saada vain silloin, jos surmansa saanut on ollut elatusvelvollinen korvauksen vaatijaan nähden. Elatusvelvollisuus on ratkaistava lain perusteella, eikä tosiasiallisella elatuksella ole merkitystä.
Ratkaisussa vedottiin lainvalmistelutöihin, joissa oli mainittu mahdollisuudesta saada korvausta myös tosiasiallisen elatuksen perusteella, vaikka lakimääräistä elatusvelvollisuutta ei olisikaan. Lain sanamuodosta tosiasiallinen elatus oli kuitenkin jätetty pois, minkä perusteella korkein oikeus tulkitsi korvausvelvollisuuden koskevan vain niitä tapauksia, joissa elatusvelvollisuus perustuu lakiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa