» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A oli tuomittu rangaistukseen puolisoonsa B:hen kohdistuneista neljästä pahoinpitelystä, ja velvollinen maksamaan näiden pahoinpitelyrikosten perusteella B:lle korvausta kärsimyksestä, sekä kivusta ja särystä. KKO:n tuli ratkaista korvauksen määrä.
B oli saanut pahoinpitelyjen seurauksena muun muassa kaksi kylkiluun murtumaa, ruhjevammoja ja verenpurkaumia. Hovioikeuden hänelle näistä vammoista aiheutuneesta kivusta ja särystä maksettavaksi tuomitsemaa korvausta 1 000 euroa ei ollut KKO:n mukaan syytä alentaa.
Kärsimyksen korvaamista koskevan vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, 1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä tavalla loukattu; 2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty; 3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu; 4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1 - 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.
KKO totesi, ettei rikoslain 21 luvun 5 §:ssä rangaistavaksi säädetty pahoinpitely vielä sellaisenaan toteuta kärsimyskorvauksen tuomitsemisen edellytyksiä. Arviossa olisi, toisin kuin korvaussäännöksen 1 ja 2 -kohdissa mainittujen rikosten kohdalla, kiinnitettävä huomiota siihen, liittyykö henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukseen jokin uhrin ihmisarvoa vakavasti loukkaava erityispiirre. Fyysisten vammojen vakavuusastekaan ei sellaisenaan ratkaise oikeutta kärsimyskorvaukseen.
Vähäisiäkin vammoja aiheuttava väkivallan käyttö saattaa sisältää sellaisia tekijän julmuutta osoittavia tai uhria alistavia ja halventavia piirteitä, joilla on merkitystä uhrin henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksen vakavuutta arvioitaessa. Tekojen toistuvuus, tekoihin kätkeytyvä henkinen väkivalta ja tekojen ylläpitämä pelon ilmapiiri saattavat erityisesti perhe- ja läheissuhteissa merkitä uhrin ihmisarvon sellaista loukkausta, joka on säännöksen tarkoittamalla tavalla vakava.
B oli joutunut puolisonsa pahoinpitelemäksi tammi-, touko- ja joulukuussa 2006 eli kolme kertaa vuoden sisällä omassa kodissaan. Tekojen toistuvuus ja niiden tekopaikka merkitsivät alempien oikeuksien katsomin tavoin loukkausta, joka oli B:n henkilökohtaisen koskemattomuuden ohella rikkonut hänen elinpiirinsä turvallisuutta. Sellaista erityistä raakuutta tai nöyryyttävää tai halventavaa tekotapaa tekoihin ei kuitenkaan ole liittynyt. Kokonaisarvionaan KKO päätyi siihen, että B:n henkilökohtaista koskemattomuutta ei oltu loukattu niin vakavalla tavalla, että hänen vaatimuksensa kärsimyksen korvaamisesta oltaisiin voitu hyväksyä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa