» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A:ta oli rikoksista epäiltynä pidetty vangittuna kahtena eri ajankohtana, mutta tekojen osalta oli myöhemmin tehty syyttämättäjättämispäätökset. Päätökset oli postitettu A:lle tavallisina kirjeinä. Tämän seurauksena A haki valtiolta korvausta siitä kärsimyksestä, joka hänelle oli hänen mukaansa aiheutunut vangittuna pitämisten yhteydessä. Tapauksessa oli pääasiallisesti kyse siitä, oliko A toimittanut kyseisen vaatimuksen sille annetussa määräajassa ja sitä kautta myös siitä, milloin A:n katsottiin saaneen tiedon syyttämättäjättämispäätöksistä.
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan syyttämättä jättämistä koskeva päätös on annettava syyttämättä jätetylle tiedoksi toimittamalla se hänelle postitse tai noudattaen, mitä oikeudenkäymiskaaren 11 luvussa säädetään. Saman pykälän mukaan syyttäjä voi valita, millä tavoin hän toimittaa syyttämättäjättämispäätöksen asianosaisille tiedoksi. Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n mukaan tiedoksianto voidaan toimittaa lähettämällä asiakirja asianosaiselle postitse saantitodistusta vastaan tai kirjeellä, jos voidaan olettaa, että vastaanottaja saa tiedon asiakirjasta ja määräpäivään mennessä palauttaa todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta. Saman luvun 3 a §:n 2 momentin mukaan asianosaisen katsotaan saaneen asiakirjasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Edelleen syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 5 §:n 3 momentin mukaan rikosepäilyn vuoksi vapautensa menettäneen henkilön on toimitettava haastehakemus tuomioistuimeen tai sen kansliaan kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona hän on saanut tietää, ettei syytettä nosteta.
Valtion A:n vaatimuksiin esittämässä vastauksessa sovellettiin tiedoksiannosta hallintoasioissa annetun lain 22 §:ää, jonka sisältö vastasi pitkälti oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 a §:n 2 momentin sanamuotoa. Kun A:n kanteet oli nostettu vuonna 2002 ja syyttämättäjättämispäätökset postitettu vuonna 2000, valtio katsoi kanteiden tulleen nostetuiksi liian myöhään.
Myös käräjäoikeuden näkemyksen mukaan tiedoksiannosta hallintoasioissa annetun lain 22 §:ää oli mahdollista soveltaa tapauksessa. Tämän seurauksena käräjäoikeus katsoi, että tiedoksianto syyttämättäjättämispäätöksistä oli tapahtunut seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun kirjeet oli annettu postin kuljetettaviksi. Tiedoksianto oli näin päätellen tapahtunut vuonna 2000, minkä johdosta käräjäoikeus katsoi A:n vuonna 2002 nostamat kanteet liian myöhään nostetuiksi. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteet.
Hovioikeus pitäytyi perusteluissaan hyvin pitkälti käräjäoikeuden asettamalla linjalla, mutta lisäsi perusteisiinsa aikaisemmin voimassa olleen säännöksen taustalla olleen oikeuskirjallisuuden perusteella, ettei päätösten postitse toimittamisen yhteydessä edellytetty todisteellista tiedoksiantoa syyttämättä jätetylle. Hovioikeus pysyttikin käräjäoikeuden antaman lopputuloksen asiassa.
Korkein oikeus kiinnitti arvioinnissaan huomiota erityisesti siihen, että syyttämättäjättämispäätökset oli toimitettu A:lle tavallisina kirjeinä. Korkein oikeus keskittyikin arvioimaan asiaa siltä kantilta, vaikuttiko tämä tiedoksiantotapa siihen, milloin A:n katsottiin juridisesti saaneen tiedon päätöksistä. Korkein oikeus totesi myös, että tiedoksiannosta hallintoasioissa annetun lain 22 §:ää ei voitu asiassa soveltaa, sillä se perustui vain aikaisemmin voimassa olleessa lainsäädännössä sijainneeseen viittaussäännökseen, joka ei ollut enää voimassa. Korkein oikeus lausui, että syyttäjä voi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla toimittaa päätökset tiedoksi myös tavallisella kirjeellä, mutta tällöin jää tulkinnan varaan, onko oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3 §:n mukainen lähtökohta tiedoksisaannista seitsemäntenä päivänä postituksen jälkeen sovellettavissa. Tämän osalta korkein oikeus huomioi myös mahdollisuuden osoitteen muuttumiseen prosessin aikana.
Korkein oikeus on tulkinnut jo edellä lausutun perusteella tapausta niin, että A:n oli ollut hyvin vaikeaa todistaa väitettään siitä, ettei hän ollut saanut hänelle postitettuja päätöksiä ennen kuin heinäkuussa 2002. Tämän seurauksena ja ottaen huomioon sen, että tiedoksiannon ajankohta määritteli tapauksessa A:n oikeuksien toteutumista korkein oikeus päätyi siihen, että todistustaakka siitä, että A oli todella saanut päätökset tiedoksi alempien oikeusasteiden määritteleminä päivämäärinä siirtyi viranomaiselle. Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, ettei valtio ollut kyennyt osoittamaan A:n saaneen syyttämättäjättämispäätöksistä tietoa ennen A:n itse kertomaa päivämäärää, minkä johdosta A:n vaatimuksia ei olisi tullut hylätä liian myöhään toimitettuina. Korkein oikeus kumosi alempien oikeusasteiden tuomiot ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi käräjäoikeuteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa