» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Rantahuolto Ky (Rantahuolto) oli aloittanut omistamallaan kiinteistöllä huolto- ja polttonesteiden jakelutoiminnan vuonna 1981. Rantahuolto oli harjoittanut toimintaansa ensin Union-huoltoasemaketjun ja sittemmin Neste-huoltoasemaketjun tunnuksin 2.10.1996 saakka, jolloin yhtiö asetettiin konkurssiin. Sen jälkeen öljy-yhtiö oli poistanut polttonesteiden jakelumittarit kiinteistöltä. Rantahuollon konkurssipesä oli 24.3.1997 myynyt huoltoasemakiinteistön Rantasalmen Osuuspankille (Osuuspankki). Myöhemmin keväällä 1997 oli ilmennyt, että kiinteistön maaperä ja pohjavesi olivat saastuneet maahan vuotaneista polttonesteistä. Osuuspankki oli kustannuksellaan puhdistuttanut maaperän.
Käräjäoikeus katsoi, että Rantahuolto oli toiminut itsenäisenä yrittäjänä omaan lukuunsa ja että Nestettä ei voitu rinnastaa huoltamotoiminnan harjoittajaan. Vaikka Neste oli pidättänyt polttonesteen omistuksen itsellään maksuun saakka, ei yhtiötä ollut rinnastettava itsenäiseen yrittäjään tälläkään perusteella. Näin ollen ympäristövahinkolain mukaisen vastuunkaan asettaminen vastaajayhtiölle ei tullut kysymykseen. Samoilla perusteilla vastaajayhtiötä ei voitu pitää sillä tavoin omistajana tai haltijana, että sille voisi sälyttää vesilain mukaisen vastuun ympäristövahingosta. Näin ollen myöskään vesilain säännösten mukainen vastuu ei tullut kysymykseen. Kanneperusteen jäätyä näyttämättä käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti Nesteen suorittamaan Osuuspankille vaaditut maaperän puhdistuskulut 184 481,21 euroa ja korvausta taloudellisista menetyksistä yhteensä 15 988,50 euroa, kaikki määrät korkoineen. Hovioikeus katsoi, että Nesteen tai sen edeltäjien omistamia bensiinipumppuja oli pidettävä vesilaissa tarkoitettuina laitteina. Tämän mukaisesti Neste oli tuottamuksestaan riippumatta vastuussa vahingoista, jotka aiheutuvat sen omistamista bensiinipumpuista. Kun Nesteen edeltäjä Union oli huolehtinut bensiinipumppujen liittämisestä imuputkiin, Neste oli vastuussa myös vahingoista, jotka aiheutuvat tässä liitoskohdassa olleesta viasta. Vesilaki huomioon ottaen Neste tai sen edeltäjät eivät olleet sopimuksin voineet siirtää mainittua vastuuta huoltoasemanpitäjälle. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että Neste oli ympäristövahinkolaissa tarkoitettu toiminnan harjoittaja, ja sen vahingonkorvausvastuu 1.6.1995 jälkeen määräytyi ympäristövahinkolain perusteella ja sillä oli siis myös mainitun ajankohdan jälkeen ankara vastuu aiheutuneesta ympäristövahingosta. Neste ei voinut sen ja huoltoasemayrittäjän välisellä sopimuksella siirtää sille lain nojalla kuulunutta ympäristövahinkovastuuta huoltoasemayrittäjälle myöskään ympäristövahinkolain voimaantulon jälkeiseltä ajalta.
Kuten vesilaista ilmenee, korvauksia koskevia säännöksiä sovelletaan silloin, kun kysymys on vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä, joka johtuu vesilain tai siihen perustuvan luvan nojalla suoritetusta toimenpiteestä. Kyse on siis vahingoista, jotka johtuvat vesilain mukaisista luvanvaraisista vesitaloushankkeista, niin kuin esimerkiksi lain 2 luvussa säännellystä rakentamisesta vesistöön. Lisäksi luvun korvaussäännöksiä sovelletaan vahinkoihin, jotka johtuvat sellaisista eräistä muista vesilain mukaisista toiminnoista, joihin ei vesilain mukaan lupaa tarvita. Luvallisissa hankkeissa korvaukset määrätään yleensä lupaa myönnettäessä. Korvausvastuu koskee kuitenkin sellaista vahinkoa, joka on johtunut luvanvaraisessa hankkeessa käytetyn rakennelman tai laitteen epäkuntoon joutumisesta. Vahingonkorvauslain mukaan vahingonkorvausvastuun edellytyksenä on yleensä vahingon aiheuttajan tuottamus. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että vahingonkorvausvastuu voi olla tuottamuksesta riippumatonta niin sanottua ankaraa vastuuta, kun kyse on sellaisessa toiminnassa aiheutetusta vahingosta, jossa vahingon vaara on ollut ilmeinen. Ympäristövahinkolain mukaan tuon lain mukainen tuottamuksesta riippumaton korvausvastuu ympäristövahingoista on muun muassa sillä, jonka harjoittamasta toiminnasta ympäristövahinko johtuu tai joka on rinnastettavissa toiminnan harjoittajaan. Rinnastamista arvioitaessa on otettava huomioon henkilön määräysvalta, hänen taloudelliset suhteensa toiminnan harjoittajaan ja hänen toiminnasta tavoittelemansa taloudellinen etu.
Korkein oikeus katsoi, että Nesteen vastuuta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös siihen, että öljy-yhtiö on omistanut osan laitteista, joita toiminnan harjoittamisessa on käytetty. Bensiinimittarit ovat olleet öljy-yhtiön omistuksessa, ja se on vastannut niiden liittämisestä imuputkistoon, joskin Nesteen Korkeimmassa oikeudessa esittämän mukaan Rantahuollon kustannuksella. Öljy-yhtiö on vastannut myös mittareiden huollosta ja korjauksesta, joskin laitteiston kunnon valvonta on ollut Rantahuollolla. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyi siihen, että Neste on tuottamuksestaan riippumatta vastuussa edellä mainitun toimintansa yhteydessä aiheutuneista ympäristövahingoista ennen 1.6.1995 syntyneiden vahinkojen osalta ratkaisusta KKO 1995:108 ilmenevän oikeusohjeen perusteella ja myöhemmin syntyneiden vahinkojen osalta ympäristövahinkolain perustella tarkoitettuna toiminnan harjoittajana.
Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa